Grado SR60e -kuulokkeet eivät näytä ihmeellisiltä, mutta ulkonäkö hämää.

Grado: perheyritys päivitti kuulokemallistonsa

Itäblokinruskeasta pahvilaatikosta paljastuvat kuulokkeet, jotka ovat hiukan vanhahtavan näköiset. Muovi on kiiltävää eivätkä keveät luurit juuri huhuile vaikutelmaa suuresta sijoituksesta, vaikka hintalapussa lukeekin ihan kelvollinen luku. Hetkinen.

Gradon kuulokkeet valmistetaan New Yorkin Brooklynissä. Ahtaassa monikerroksisessa verstaassa hoidetaan niin tuotekehitys, valmistus kuin pakkauskin. Perheyritys tunnettiin aluksi levysoitinten äänirasioista, mutta CD-soitinten nakertaessa kysyntää (joka muuten on noussut reilusti pohjavuosista) otettiin toiseksi tuotelinjaksi kuulokkeet. Uusi aluevaltaus sai kuitenin hifistien hyväksynnän, joten kasvua on seurannut.

Monien trendikuulokkeiden vastakohtana Grado panostaa ääneen muodon kustannuksella. Design on konstailematonta ja käytetyt osat paikoitellen hämmentävän utilitaristisia. Avoimet sankakuulokkeet eivät myöskään ole kotonaan kaupungin melussa, vaan vihje sisältyy pitkään johtoon. Kevyesti muun äänen päälle laskeutuva soundi on parhaimmillaan kotona tai työhuoneessa.

Grado tunnetaan yleisesti avoimesta, lämpimästä ja tasapainoisesta soundista, joka on paremmin kotonaan ’oikeiden’ soitinten kuin bassojytkeen kanssa, joskaan kuulokkeet eivät mene hämilleen terävämmistäkään soundeista.

Uutisiin Grado nousi tänä vuonna uusimalla lähes koko mallistonsa: kyseessä on toinen merkittävä päivitys 23 vuoteen. Nykyisessä vuosimallipuhelinten virrassa tahti on ihastuttavan leppoisa. Uudet mallit eroavat ulkoisesti edellisistä vain mallinimen perässä olevalla e-kirjaimella, sillä panostus on jälleen äänessä.

Suomessa Gradoa tuo maahan Kruunuradio, ja lisätietoja ynnä minidokkareita löytyy yrityksen kotisivulta www.grado.com

 

 

Aake

Mediatutkimuksen opiskelija, jonka päivät kuluvat valokuvia ottaessa ja tutkiessa. Vapaalla kiinnostavat eniten vimpaimet, videopelit ja vauhti.

Lue lisää