Dracula Untold

Draculan tarina vapaasti historiaa ja fiktiota uudelleen tulkiten.

Dracula on elokuvahistorian tunnetuin vampyyrihahmo, joka perustuu irlantilaisen kirjailijan Bram Strokerin saman nimiseen romaaniin, joka julkaistiin vuonna 1897. Hahmona Dracula perustuu luultavimmin Valakian ruhtinas Vlad III:teen, joka tunnettiin myös Vlad Seivästäjänä. Dracula Untold yhdistelee vampyyrimyyttia ja historiaaa viihteen ehdoin ja jäsentää tarinaa uudelleen.

Vlad (Luke Evans) on hallitsija pienessä kuningaskunnassa, jonka ympärillä kuohuu. Jatkuva sodan uhka on arkea, mutta valtakunta on onnistunut pitäytymään kahnauksien ulkopuolella. Pian kuitenkin Vlad ja sotilaat löytävät joen alajuoksulta turkkilaisen tiedustelijan kypärän, joka johtaa heidät lopulta vuorella sijaitsevaan luolaan. Luolasta löytyy hirviö, joka on syypää turkkilaisten katoamiseen sekä hyökkää myös Vladin seurueen kimppuun.

Vlad palaa linnaansa saaden pian vaatimuksen luovuttaa verojen lisäksi myös tuhat poikaa ja oman poikansa turkkilaisille eräänlaisena hyvityksenä kadonneista tiedustelijoista. Tämä synnyttää lopulta sodan kansojen välille, sillä Vlad on itse kasvanut turkin hovissa isänsä luovuttaessa tämän samankaltaisessa tilanteessa. Pienen valtakunnan hallitsija ymmärtää tilanteen mahdottomuuden Turkin valtavaa armeijaa vastaan ja epätoivoisena lähtee etsimään ratkaisua luolasta.

[divider]Juttu jatkuu kuvien alapuolella.[/divider]

VAIKKA TARINASSA onkin epäloogisuuksia ja sen historiallinen syvyys on suppeampi kuin Vlad III:sen Wikipediasivun pari ensimmäistä kappaletta, niin elokuva on mukavaa viihdettä. Dracula Untoldin vampyyrit ovat melko kaukana esimerkiski Twiligihtin lajitovereista eikä elokuvan hahmot ole yhtä seksuaalisia kuin esimerkiksi Anne Ricen verenimijät.

Käsikirjoitukseen on yritetty tuoda vahvoja ja syvällisiäkin teemoja, mutta niiden läpikuljettaminen ontuu ja ne jäävät hieman puolitiehen. Samoin dialogissa on useita kohtia, joissa on tahatontakin huumoria. Silti näkisin, että Dracula Untoldista olisi voinut tulla hyvä fantasia hieman vanhemmille vampyyrifaneille.

Elokuvassa ei ollut ihan trailerin osoittamissa määrin taistelukohtauksia ja hyvä niin. Suuret joukkotaistelut kuuluvat Lord of the Rings -elokuvien aikakauteen. Muuten kauniissa maisemissa oli nähtävissä hienoa kuvakompositiota, jossa oli parhaimmillaan havaittavissa jopa hieman Tarsem Singh -tyylistä otetta.

Elokuva päättyy nykyaikaan sijoittuvaan cliffhangeriin ja tuotantotiimi onkin puhunut jo alustavasti jatko-osasta.

Karri

http://www.karriharju.com

Man Made Lifestylen perustaja ja monityömies nauttii hyvästä ruoasta, muotoilusta ja tyylistä sekä popkulttuurista. Päivätyön lifestyleviestintä vaihtuu vapaa-ajalla freelance-valokuvaamiseksi.

Lue lisää