Suomalaista sotasarjakuvaa kahtena hyvinkin erilaisena versiona.

Kersantti Napalm Best of 1996-2005

Sain jo aiemminkin kunnian arvioida Kersantti Napalmin seikkailuja.

Nyt tämän jenkkiläisen sotasankarin lyhyitä tarinoita on koottu yksii kansiin. Alunperin ne ovat ilmestyneet mm. Napalmin omissa lehdissä sekä Tähtivaeltaja lehdessä.

Omasta mielestäni sarjakuva on aina parhaimmillaan aitona kirjana kädessä. Aiemmin arvioimani Napalmihan on ostettavissa digisarjakuvana. Siksipä olikin ilo päästä selaamaan kersantin seikkailuja oikein konkreettisesti.

Kersantti taistelee arkkivihollistaan Zombietohtori Diamon Mansonia, zombieninjoja ja venäläisiä supersankareita vastaan. Pääseepä hän jopa naimisiinkin, mutta siinäkään tarinassa ei tietenkään ole onnellista loppua. Myös Kekkosen kloonaus nähdään.

Sarjakuvapätkät ovat hauskoja ja välillä jopa todella vinksahtaneita. Kuvitus vaihtelee ihan hyvästä loistavaan. Kuvittajia on ollut mukana kymmenisen kappaletta.

Vitikainen on itse kirjoittanut albumin esipuheen ja valaisee tarinoiden taustoja Kulissien takana -osioissa, jotka kannattaa lukea. Vitikainen kirjoittaa hauskasti, ja taustatarinat imaisevat äkkiä mukaansa.

Käsikirjoitus: Vesa Vitikainen
Kuvitus: Useita kuvittajia
Kustantaja: Musta ritari kustannus
Arvio: 3/5

 

Vesa Vitikainen on myös käsikirjoittanut hieman suomalaisemman sotatarinan.

Tuntematon Rokka alias Viljam Pylkäs

Rokka Kansi 2011 etukansi copyRokka perustuu FM Petri Sarjasen kirjaan Tuntematon Rokka, joka kertoo Viljam Pylkän vaiheista talvi ja jatkosodassa. Pylkkä oli ollut Rokan esikuva Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa.

Itse en ole ollut koskaan sotasarjakuvan suuri fani. Jäi pienenä lukematta ne Korkeajännityksetkin.

Mutta kyllähän tässä tarinassa on hienoa historian havinaa ja paljon faktaa sota-ajasta. Ryssät ovat ryssiä, vaikka voissa paistaisi. Miehet puhuvat suomea murteella, luodit viuhuvat ympärillä, välillä saunotaan ja sitten taas soditaan. Tarina on kuitenkin koskettava kertomus yhdestä miehestä sodassa.

Kuvitus on mustanpuhuvaa, joka sopii sotasarjakuvaan hyvin, vaikka sarjakuvassa soditaan myös talvellakin. Piirrosjälki on taidokasta ja luotien viuhuna näyttää jopa hyvinkin kolmiulotteiselta.

Varma valinta sotasarjakuvan ystäville, ja suomenhistoriasta kiinnostuneille.

Käsikirjoitus:
Vesa Vitikainen
Kuvitus: Tomi Sunnarborg ja Markus Tuppurainen
Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö Revontuli
Arvio: 2/5

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää