Chappie

Ohjaaja, joka rakastaa robotteja.

Nuoren Johannesburgissa syntyneen ohjaajalupauksen kolmaskaan elokuva ei petä. Neill Blomkamp rakastaa selkeästikin robotteja ja robotekniikkaa, koska se tuntuu olevan hänellä teemana jokaisessa elokuvassa. Uusimmassa Chappie elokuvassa eniten.

Saapa nähdä miten paljon robotteja hänen seuraavassa elokuvassa tullaan näkemään, kun hän saa ohjattavakseen uuden Alien-sarjan elokuvan. Tämäkin leffa sijoittuu lähitulevaisuuden Johannesburgiin, jossa kaupunki on robocopmaisesti ottanut käyttöönsä poliisirobotit vähentämään yhä nousevaa määrää rikoksia. Kuitenkin yhteen mekaaniseen kehoon istutetaan uudenlainen oppiva keinoäly. Näin syntyy Chappie. Lapsesta teiniksi muutamassa päivässä kasvava itseoppiva robotti.

Chappie kuitenkn joutuu pikku nilkkien käsiin, ja nämä uudet ”äiti ja isi” haluavat viedä Chappien rikolliselle polulle. Chappien luoja kuitenkin haluaa pelastaa luomuksensa.

HARVA ELOKUVA pystyy käsittelemään yhtä hienosti montaa tyylilajia, kuin tämä pätkä. On paljon draamaa, huumoria, actionia ja myös runsaasti surumielisyyttä.

Elokuvan melkein pääosaan nousevat ensi kesänä suomeenkin saapuvat Die Antwoordin kaksikko, Ninja ja Yo-Landi Visser. He suoriutuvat valkokangas debyytistään hienosti.

Hugh Jackman katkeroituneena robotti-insinöörinä tekee hienon pienen roolin nousemalla leffan pääpahikseksi, ja vilahtaahan leffassa myös ilmeisesti kohta lisää ohjaajan kanssa yhteistyötä tekemään pääsevä mahtava näyttelijätär Sigourney Weaver.

Mutta kyllähän leffan päätähti on itse Chappie. Hauska ja surullinen kasvutarina, miten pienestä pelokkaasta lapsenmielisestä robotista kasvaa kiukutteleva teini, jonka ”isä” pian viekin ryöstelyn nurjalle polulle. Chappien kasvu on huikeaa seurattavaa. Kaikki ne eleet ja ilmeet, mitä vain robotilla voi olla.

Myös leffan soundtrack on makoisa. Perus Hans Zimmerin lisäksi kuullaan paljon itse Die Antwoordin musiikkia.

Hyvänmielen leffa, joka kuitenkn lopuksi muuttuu jopa aika raa’aksikin. Toisaalta aika arvattavat juonenkäänteet, mutta se ei haittaa, koska toteutus on hyvää.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää