Swiza keksi linkkarin uudelleen

1980-luvulla MacGyver säväytti tulevaa nörttiä ratkomalla visaisia ongelmia aseiden sijasta aivojen ja sveitsiläisen linkkuveitsen avulla. Sveitsin vaakunalla koristettu työkalu tarjosi aina sopivan terän joko käyttöön tai ainakin väärinkäyttöön. 1990-luvulla Leatherman syrjäytti Victorinoxit ja Wengerit roudareiden vyökoteloista pihtien ympärille suunnitellun rakenteensa avulla. Klassinen linkkuveitsi on kuitenkin erittäin käypä työkalu, jonka usein liioitellusta terämäärästä kotihipsterille kullanarvoisin on kotibileet pelastava korkkiruuvi.

Kelloista ja matkalaukuista tunnettu sveitsiläinen Swiza on nyt tarttunut toimeen ja hionut kokonaisuutta edelleen. Edelleenkehitetyssä linkkarissa on kiinnitetty huomiota muotoiluun, sillä kahvan ergonomia on suunniteltu niin vasen- kuin oikeakätisiä ajatellen. Myös kahvan materiaaliksi on valittu pehmeäpintainen ja luistamaton pinta. Terät ovat nykylinkkarissa tietysti lukkiutuvat ja lukkomekanismi toimii ristivaakunaa painamalla.

Tarjolla on neljä mallia neljässä eri värissä, joskin harmittavasti sakset jäävät uupumaan kaikista malleista. Terät on valmistettu ruostumattomasta 440-teräksestä (Rockwell-indeksi HRC 57), joten ihan ensikummassa oman elämän ihmemiehistelyn ei pitäisi kilpistyä murtuviin ruuvimeisseleihin.

Suomen saatavuudesta ei ole vielä tietoa, mutta Sveitsin hintojen perusteella Swizan linkkareiden pitäisi asettua noin 40 euron tuntumaan. Uuden vuosituhannen sankarit jäävät odottamaan innolla.

Aake

Mediatutkimuksen opiskelija, jonka päivät kuluvat valokuvia ottaessa ja tutkiessa. Vapaalla kiinnostavat eniten vimpaimet, videopelit ja vauhti.

Lue lisää