Fingerporin koko kuva 2

 

Kyllä tämä vaan jaksaa naurattaa ja kummastuttaa kerta toisensa jälkeen

Luulen, että herra Jarla ei tiennyt vielä vuonna 2008, kun ensimmäinen Fingerpori albumi julkaistiin, minkälaisessa kansansuosiossa hän ja hänen luomansa hahmot tällä hetkellä ovat.

Yli puoli miljoonaa myytyä albumia jälkeenpäin ja ties kuinka monessa sanomalehdessä strippi esiintyykään päivittäin, onkin aika julkaista kaikki stripit vuoden 2008 alusta vuoteen 2009 saakka. Siitä saadaan nimittäin esipuheineen satakolmekymmentä sivuinen kirja aikaiseksi. Hyvä niin.

Nykyään Fingerporilla täysin itsensä elättävänä Jarlan on aika huokaista. Vai onko?

Hienossa Vesa Kataiston esipuheessa käydään läpi Jarlan ajatuksia. Muun muassa siitä paniikista, riittävätkö ideat täyttämään viikon tilatut stripit? Tai että pitääkö kaikkia lukijoita edes yrittää miellyttää? Samassa esipuheessa esitellään myös muutamia Fingerporin asukkaita. Esipuhe todellakin kannattaa lukaista. Se on hauskasti kirjoitettu.

FINGERBORISTA tai fingerporilaisista tuskin kenellekään tarvitsee erikseen kertoa. Kaikki tietävät mistä ja keistä on kyse. Tässä paksussa kirjassa ovat mukana kaikki rakkaat ja ihastuttavat hahmot. Ja kansikuvapaikan on ansaitusti saanut itse Rivo-Riitta.

Näin muhkeaksi teokseksi kasattuna strippejä on tarpeeksi, eikä nauruntyrskähdysten tarvitse loppua ihan heti, niinkun perusalbumin kanssa helpostikin kävisi. Arktisella banaanilla onkin muutamiksi vuosiksi näissä painettavaa. Loistavaa.

Ja hauskoja ovat myös Jarlan omat kootut selitykset ja kommentit joidenkin strippien alla. Uskon että tämäkin kirja löytyy esimerkiksi monestakin pukinkontista. Sen verran eri ikäisiä nämä stripit jaksavat naurattaa.

Ja melkein parhaitahan ovat juuri ne pätkät, jotka eivät ihan heti aukeakaan. Hienoa välillä joutua pidempäänkin pohdiskelemaan, että mikä tässä nyt on se vitsi.

Ja näkeehän välillä jopa Facebookissa ihmisten aneluita: selittäkää tämän juju?!

KUVITUSTYYLI näissä alkupään piirroksissa on selkeästi erilainen. Yksityiskohtia on enemmän, samoin myös kolmiulotteisuutta. Mutta mielestäni siltikin ihan oikeaan suuntaan Jarla on piirrostekniikassaan mennyt.

Kyllä tästä naurupakkauksesta saa moni vielä iloiset tirskahdukset, sekä myös ne kulmien kurtistamiset ja pään raapimiset.

Taattua laatua.

P.S. Hämmästyttävää kyllä Fingerporia käännetään myös usealle kielelle. Se jos jokin vaatii ammattitaitoa. Kannattaa käydä netistä etsimässä esimerkiksi miten Fingerpori kääntyy jouhevasti englanniksi. Taattua naurua ja kielikurssi samalla.

Teos: Pertti Jarla
Kustantaja: Arktinen banaani

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää