Black Mass

Miehiset miehet tekivät elokuvan miehille

Rankka ja synkkä, tositapahtumiin perustuva Black Mass toimii hyvin, vaikka ei olisikaan niin suuri mafiaelokuvien fani. Johnny Depp näyttää taidoistaan pimeämmän puolensa ja moni muukin miesnäyttelijä tekee varmasti elämänsä parhaimmat ja mieleenpainuvimmat roolit. Naiset jäävät tässä elokuvassa totaalisesti taka-alalle.

Kovaa peliä Bostonissa

Depp näyttelee James ”Whitey” Bulgeria, Bostonin katujen kasvatista, itsensä irlantilaisen mafian kummisedäksi nousevaa melkeipä psykopaattista rikollista. Tappo tai pahoinpitely on hänelle vain lastenleikkiä. Julmalla, mutta rautaisella kouralla hän pikkuhiljaa valtaa Bostonin alamaailman itselleen. Elokuva keskittyy vuosiin välillä 1975-1985.

John Connolly (Joel Edgerton) on FBI:n leivissä työskentelevä samojen katujen kasvatti kun Whiteyn jengikin.

Deppin hahmo antautuu itse vasikaksi Connollylle, mutta pitää kuitenkin kaikki langat käsissään itsellään.

Tästä alkaa pirullinen kissa-hiiri-leikki. Vastassa ja koko sopassa ovat mukana niin Whiteyn senaattori veli (aina yhtä hyvä Cumberbatch), FBI:n johto, muut rikollisliigat ja oman porukan vasikatkin.

Black Massin sivurooleissa nähdään suht tuntemattomien miesnäyttelijöiden kavalkaadi, jossa kaikki tekevät hienot pienet roolit. Peter Sarsgaard, Jesse Plemons, Rory Couchrane ja tunnetumpikin nimi Kevin Bacon.

Naisrooleja on vain muutama, ja nekin jäävät täysin taustalle. Ainoan mieleenpainuvan roolin tekee Julianne Nicholson Connollyn, miehensä yhä syvempään suohon vajoamista sivusta seuraavana vaimona.

Depp on pahuuden ruumiillistuma

Tämä onkin kahden pääosan esittäjän show. Voisinpa melkein povata Edgertonille ainakin Oscar-ehdokkuutta tästä pää-sivuroolista. Sen verran raastavan hyvän roolin mies tekee rahan ja kunnian ahneena FBI-agenttina.

Ja tietenkin Depp on hyytävän hyvä. Näemme hänestä nyt sen sairaan ja julman puolen hienosti näyteltynä.

Tällä kertaa ei piilouduta merirosvohatun tai kiharan punaisen peruukin taakse. Mutta kyllä maskeerausosasto on saanut töitä painaa.

Depp on koko ajan meikattu puolikaljuksi ja siniharmaat piilolinssit takaavat hyytävän ulkomuodon.

Tuntuu, että osaakohan Depp edes näytellä omana itsenään vai onko hänen metodinsa hakea rooli kuin rooli uskomattomilla muodonmuutoksilla?

Sen verran Depp näyttää ja näyttelee Jack Nicholsonmaisesti, että välillä piti havahduttaa itsensä kesken leffan muistuttamaan itseään, että valkokankaalla on Johnny eikä Jack.

Black Mass on ihan hyvä ja rankahko leffa. Toisaalta ei niin mieleenpainuva kuin ehkä toivoisi. Hyvät sivuroolisuoritukset ehdotonta plussaa. Plussaa myös tositarina pohjasta.

Niin ja siitäkin, että Iittalan Ultima Thule toimii inhottavassa pöytäkohtauksessa Deppin vesilasina hyvinkin näkyvästi ja tunnistettavasti.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää