Kamppailu merta vastaan

Miehinen meriseikkailu jossa tyrskyt kastelevat katsomoon saakka

Herman Melvillen klassikkokirjasta Moby Dickistä hyvin paljon inspiraatiota saanut Meren raivo elokuvaa muistuttava leffa pääsee näyttämään meren hurjat aallot ja valtavan valaan hienoissa 3D-efekteissä. Eikä juonikaan hulluimmasta päästä ole, ja pääasiallisesti miesvaltainen näyttelijäjoukko tekee hyvää työtä.

Pitää muistaa, että ohjaaja on Ron Howard. Mies joka toi meille muun muassa elokuvat Cocoon – Nuoruuden lähde, Kaunis mieli ja Apollo 13. Eli tiedämme, että luvassa on hyvinkin laskelmoitua amerikkalaista perusactionia kevyellä siirappikuorrutuksella.

Mutta kyllä leffan parissa viihtyy sen parisen tuntia. Melkein.

Ensimmäisenä huonona asiana pidin turhaa turinointia kirjailija Melvillen (nuori näyttelijälupaus Ben Whishaw, uusien Bondien Q) ja ainoana vielä elossa olevan valaan kohdanneen miehistönjäsenen kanssa. Pätkät haastattelusta alusta ja lopusta olisivat riittäneet. Muun ajan olisi ihan mielellään keskittynyt meritarinaan ilman turhauttavia keskeytyksiä. Jotka kaiken lisäksi lisäävät elokuvaan ihan liikaa pituutta.

Toinen häiritsevä asia on epäsuhta pääosien eli Kapteeni Pollardin (Benjamin Walker, Abraham Lincoln:Vampire Hunter) ja ensimmäisen perämiehen Chasen (Chris Hemsworthin, Thor) välillä.

Koska nyt käy niin, että Thorin näyttelijästä kuoriutuu yllättävänkin hyvää jälkeä tekevä alfauros meren aalloilla ja Walkerin karisma ja näyttelijän lahjat eivät riitä millään tässä miesten valtakamppailussa.

Muuten sivuosissa vilahtelee laadukasta työtä. Aina hyviä rooleja tehnyt Cillan Murphy (Inception, Batman Begins) Chasen luottokaverina, Frank Dillane (Fear The Walking Dead) kusipäisenä kapteenin serkkupoikana ja yhdeksäntoista vuotias Tom Holland nuorena Tom Nickersonina, laivapoikana.

Leffan ideahan on siis kahden miehen valtakamppailu laivan päällikkyydestä, valaanrasvan saamisesta, ahneudesta ja suuresta merihirviöstä. Eletään 1800-luvun alkupäätä.

Silloin kun laivat olivat vielä puuta ja miehet rautaa

Pääasiallisesti elokuva tapahtuu laivassa, veneissä ja kylläpä hieman käydään saarellakin haaksirikkoutumassa.

Muutamia todella jännittäviä merikohtauksia leffa sisältää, niinkuin myös muutaman aika yököttävänkin kohtauksen. Hieman kyyneliäkin yritetään katsojien silmäkulmiin nostattaa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Eli koko tunteiden kirjo on ohjaajalla ollut käytettävissä.

Musiikki säestää hienosti meren ja valaan raivoa. Tehosteiden aallokkovyörytys saa katsojankin melkein merisairaaksi ja 3D on miellyttävää katsoa ja kokea. Ihan kivaa kinkun sulattelu viihdettä ja merimiehistä äijäilyä aalloilla.

Kerta tätä kuitenkin riittää. Kotona katsottaessa leffa menettää hyvin paljon tehostaan.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää