Kung-Fu Panda III


Laadukasta animaatiota perinteisillä opeilla.


Kahdeksan vuotta ensimmäinen elokuvan ja viisi vuotta, ei niin hyvän jatko-osan jälkeen leffasarjan kolmas osa pääsee taas oikeuksiinsa. Perinteinen tarina saa rinnalleen hyvännäköisen ja toimivan 3D-maailman.

Paha eläinhahmo (ilmeisesti jonkilainen härkä) Kai on ollut suljettuna toisessa ulottuvuudessa. Nyt hän on kuitenkin keksinyt keinon päästä elävien maailmaan keräilemällä muiden taistelueläinten Chi-voimaa.

Jälleen kerran urhea joukkiomme: tiikeri, apina, mantis, kyy, kurki ja tietenkin Po-pandan on kohdattava pahan voima yhdessä ystäviensä kanssa. Tällä kertaa tarvitaan myös Pon kadoksissa olleen isän ja koko salaisen pandayhteisön apua.

TARINA EI välttämättä yllätä käsikirjoituksellaan ja siitä löytyy myös kaikki tutut, tällaisissa leffoissa olevat elementit. Pääsankarin on kasvettava omana itsenään, yksin et voi voittaa, vaan tarvitset läheistesi ja ystäviesi apua. Hyvä voittaa pahan ja on myös tärkeää kuunnella sisintään.

Kaikkine kliseineen tämä ei haittaa, kun tarina on kuitenkin viilattu hyväksi ja mielenkiintoiseksi. Tylsää kohtaa ei koko elokuvasta löydy.

Elokuvan animaatio ja varsinkin 3D toimii silmiä hivelevästi. Toisessa ulottuvuudessa tapahtuvat taistelukohtaukset ovat mukaansatempaavia. Kokonaisuudesta käsikirjoituksen kanssa tulee mieleen kuin pelaisi laadukasta konsolipeliä.

Elokuvan suomalainen ääninäytteleminen on taas tasokasta. Elokuvasta varmasti nauttivat sekä lapset että aikuiset. Ihan perheen pienemmille voi aika pelottava Kai olla hieman, jopa liiankin jännittävä ja paha hahmo.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää