The Neon Demon


Tyttöjen välisessä kilpailusta mallimaailmassa verikin on kaunista


Tämä leffa ilmestyi kuin tyhjästä. Ei mitään hajua, mistä se kertoo ja mikä sen idea on? Hyvä niin. Ihastuin Elle Fanningiin jo isosiskonsa Dakotan kautta, kun hän lapsena näytteli isosiskoansa, pienempänä. Nyttemmin hän on nostanut omaa päätänsä ja ansainnut sulat hattuunsa. Ja todellakin viimeistään nyt.

Leffan peusidea kiertää mallimaailman kehää. Kuka on kaunein, kuka on uusin nouseva tähti, kuka on jo 21 vuotiaana rupsahtanut ja kuka taistelee itsensä pinnalle? Tästä lähtee taiteellinen makumatka, joka kirvelee silmiä ja korvia, jopa meidän groteskista mieltämme.

Elokuvan juoni ja käsikirjoitus eivät tässä pätkässä ehkä ole todellakaan se päätarkoitus. Nyt pitää lähteä siltä pohjalta, että nyt mennään katsomaan taidetta. Nimenomaan kaunista taidetta. Ja muotia, ja kuuntelemaan hyvää elektroklubimusaa, storobovaloja, langanlaihoja naisia, ja muotia, ja taas taidetta ja muotia ja langanganlaihoja naisia ja niin edelleen.

Ohjaajan ja kuvaajan käsikirjoitus ja kamerataide nauttii kauniista ympäristöistä, upeista vartaloista ja kauniista muotiluomuksista. Hienoja roolisuorituksia ihan kaikilta. Fanningin rinnalle hienosti korottuu Jena Malone, ei niin kauniina, mutta Basic Instict -vaarallisena…

Tosin myös pitkistä katseista, hyvin hitaasta dialogista ja loppupuolella myös inhottavasta ja jopa groteskista seksikohtauksesta ja muutenkin lopun, jopa arvaamottamista ja kaikenkaikkiaan silti kauniista verimässäilyistä.

Kerrassaan outo ja hyvin hämmentävä elokuva. Minulle se toi mieleen aavistuksia elokuvista The Hunger – Veren jano ja American Psycho. Molemmat aikansa kuvia. Onko tämä noiden leffojen tämän hetkinen ajankuva? Tiedä häntä. Hämmentävä, kuvallisesti ja äänellisesti upea elokuva. Puolivälin jälkeinen pieni sekä taiteellinen, että kuvallinen lässähdys korvaantuu kyllä viimeisen viidentoista minuutin musiikkivideomaisella täydellisyydellä.

Outo. Hämmentävä. Osin yököttäväkin. Hienoja roolisuorituksia. Upea Elle Fanning.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää