IMG_0930.CR2

The Lobster


Ihastuttavan erilainen elokuva


 Ja vuoden oudoin käsikirjoitus palkinto menee… Tämän leffan idea on niin pöljä ja outo, että tästä elokuvasta ei voi olla pitämättä. Päähenkilömme David (Colin Farrel) kirjautuu elokuvan aluksi 45 viiden päivän mittaiseen ohjelmaan syrjäiseen hotelliin. Nimittäin yhteiskunta on päättänyt, että kaikilla pitää olla puoliso. Miestä eikä naista ei ole luotu elämään yksin.

Näiden 45 vuorokauden aikana Davidin tulisi löytää itselleen kumppani, tai ohjelman päätyttyä, jos kumppania ei ole löytynyt, David muutetaan haluamakseen eläimeksi. David on valinnut omaksi kohtalokseen muuttua hummeriksi.

Päivittäisillä metsästysretkillä voi ohjelmaan saada myös lisäpäiviä ampumalla nukutusnuolilla muita sinkkuja. Kuulostaako oudolta? No sitä tämä elokuva kyllä nimenomaan on. Eikä tässä vielä kaikki. Elokuvan edetessä David pakenee hotellista ja lyöttäytyy eräänlaiseen metsässä asuvaan vastarintaliikkeeseen. Heillä taas lakina on se, että kaikkien pitää olla sinkkuja ja kaikenlainen fyysinen kahdenkeskinen on kiellettyä. No täältähän David sitten tietenkin löytää elämänsä rakkauden. Ja vaikeuksiahan siitä syntyy. Elokuva on äärettömän hauskalla tavalla niin outo, että ei voi kuin päätään puistellen katsoa, miten tämä leffa päättyy.

Farrel on lihottanut itsensä Davidin roolia varten keski-ikäiseksi pullukaksi, ja ihanan pienieleisesti hän vetää vaikean roolinsa todella ansiokkaasti. Myös leffan muut näyttelijät ovat kertakaikkaan loistavia. Pienen roolin tekee jälleen taidokkaasti myös Bond leffojen uutena Q:na tunnettu Ben Whishav.

Elokuva pistää nauramaan älyttömyydelleen. Myös elokuvassa kesken kaiken tepastelevat eläimet saavat katsojissa aikaan hekotusta. Silti pohjavire elokuvassa on kuitenkin koko ajan jopa surumielinen ja ahdistavakin. Mielenkiintoinen elokuva. Suosittelen.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää