_DSC1065.ARW

Alien: Covenant


Jatko-osa syventää Alien-mytologiaa ja vie koko tarinan uusille urille


Enpä edes muista, milloin olisin jotain leffaa näin paljon odottanut, kuin tämän avaruuskauhun jatko-osaa. Odotus onneksi palkitaan. Alkuperäisen Alienin ja Prometheus-elokuvan ohjanneen Ridley Scottin leffa on hiottu käsikirjoitusta myöten lähes täydelliseksi.

Covenant alus ja sen miehistö ovat matkalla kohti uutta planeettaa, jonne olisi tarkoitus perustaa uusi siirtokunta. Matkalla tulee tietenkin mutkia matkaan ja avaruudesta kaapataan viesti, jonka ihminen on lähettänyt. Tätähän sitten lähdetäänkin lähellä olevalle planeetalle tutkimaan, ja kohta taas veikeät piikkihännät harventavat miehistöä niin planeetalla, kuin avaruusaluksen sokkeloisilla käytävilläkin.

Elokuvassa riittää juonenkäänteitä niin, etten tässä halua mitään spoilata. Mutta kannattaa ehdottomasti päivittää Prometheus leffan tapahtumat, muuten voi mennä muutamia juttuja yli hilseen.

Käsikirjoitus toimii todella hyvin. Katsoja liimaantuu koko kaksituntisen keston ajan hyvin penkkiinsä. Action pätkiä on ripoteltu sopivan tasaisesti koko leffan keston ajan.

Scott ohjaa varmalla otteella tuttuja kuvioita. Tämä periaatteessa on Prometheuksen jatko-osa, mutta silti ihan oma pätkänsä. Tästä olisi hyvä lähteä jatkamaan ideaa eteenpäin ihan omaan uuteen suuntaansa.

Saa nähdä miten käy Alien 5 -leffan, jonka oli tarkoitus ohjata Neill Blomkamp? Visuaalisessa ilmeessä on kivasti napattu asioita ensimmäisestä Alien-elokuvasta.

Alieneita ja sen esiasteita näytetään juuri sopivasti. Verta ja suolenpätkiäkin leffa tarjoilee, ja tottakai löytyy se perus chestbuster kohtauskin. Tosin uudet Alienit tuppaavat tunkemaan itsensä ulos vähän sieltä sun täältä ihmiskehosta.

Nopsasti harveneva näyttelijäkaarti osaa hommansa ja Michael Fassbender loistaa jälleen kerran roolissaan.

Näyttelijöistä osa jopa esiintyy enemmän minileffassa Alien: Covenant-Prologue: Last Supper kuin itse elokuvassa. Ruokapöytä kohtausta elokuvassa siis ei nähdä.

Alienhahmon syntyjä syviä valotetaan taas kivasti lisää. Ja tietenkin mukana myös pakollinen syvällisempi kysymys: kuka voi leikkiä jumalaa ja kumpi voittaa, kone vai ihminen? Hyvää scifikauhua, joka kestää useammankin katselukerran.

Arvio 4,5/5

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää