Resident Evil: Revelations


Aina näitä Ressu pelejä odottaa innolla. Oli sitten kyseessä pelisarjan täysin uusi osa tai vanha osa, joka on läpi käynyt kauneusleikkauksen. Tälläkin kertaa pelaaja saa nauttia kunnollisesta vanhan ajan Ressu tunnelmasta aseen kanssa valmiina odottaen, mitä seuraavan oven takaa paljastuu.


Tämä peli on itsenäinen osansa Resident Evil -pelisarjassa, ja aikajanallisesti se sijoittuu Resident Evil 4 ja 5 -pelien väliin. Alun perin vuonna 2012 julkaistu peli on käynyt läpi uudistetun muodonmuutoksen. Se sisältää uudistusten myötä täysteräväpiirtoisen grafiikan, hienon, nopeamman ruudunpäivityksen ja tarkemmat ympäristön yksityiskohdat. Myös olentojen liikkumista on paranneltu. Peliin on ujutettu mukaan myös kaikki aiemmin ladattavissa olleet lisäsisällöt.

Pelin päähenkilöt ovat vanha tuttumme Jill Valentine ja muistaakseni täysin tuntematon hahmo agentti Parker Luciani. Bioterroriin erikoistunut Veltro on kehitellyt jälleen kerran uuden pelottavan T-viruksen. Tokihan heidät on pysäytettävä ja siinä sivussa täytyisi löytää myös toinenkin vanha tuttumme: Chris Redfield.

Pelin alussa on vähän turhalta tuntuva pätkä, jossa pelaaja joutuu ”skannaamaan” rannalta löytyviä limaklönttejä. Pian limaklöntit heräävät henkiin, ja päästään kunnon actionin pariin.

Pääosin pelaaminen tapahtuu risteilyalus Queen Zenopialla, jossain päin Välimerta. Suurimman osan peliajasta pelaaja saa viettää Jill Valentinea ohjaamalla, mutta pelisarjasta tuttuun tapaan välillä hypätään myös muiden hahmojen housuihin ja kevlarliiveihin.

Myös takautumat ovat välillä hieman turhan tuntuisia. Varsinkin Parkerin hahmolla niitä pääsee tai joutuu pelaamaan. Ehkäpä niiden tarkoitus on enemmänkin tuoda peliin lisää, jo vanhoiksi tutuiksi muodostuneita monstereita. Pelin edetessä arvoitus alkaa pikkuhiljaa ratkeamaan ja bioterroristit saavat köniinsä. Siinä sivussa toki myös lahdataan liuta erilaisia limanuljakkeita.

Pelissä on tuttuun tapaan sopivalla yhdistelmällä hiippailua, puzzlen ratkomista, pelottavia öttiäisiä, pahoja bioterroristeja, monenlaisia aseita ja ehkä miespuolisten pelaajien kakkosunelmien kohde Lara Croftin jälkeen. Kyllähän tuo märkäpäiväunititteli kuuluu Jill Valentinelle.

Myönnettävä on, että pelattavat hahmot liikkuvat sulavasti, ja valitettavasti myös hirviötkin. Välillä todellakin liiankin sulavasti. Tummanpuhuvat ja ahdistavat laivankäytävät ja aavemaiset tyhjät ruokasalit, portaikot ja muut, luovat tuttuun tapaan klaustrofobisen ja pelottavan fiiliksen.

Peli yllättää hieman sillä, että se ei ole loppujen lopuksi kovinkaan pelottava. Vai onko niin, ettei Resident Evil 7 jälkeen enää mikään tunnu pelottavalta? Lisäksi sarjan aiemmista osista tutut yllättävät käänteet juonikuvioissa ja ihmisten petturuus tuntuu tällä kertaa löyhemmällä kädellä käsikirjoitetulta. Mutta positiivista taas on se, että pelissä on sitä aitoa ja alkuperäistä Ressun pelaamisen tuntua. Edes takas ravaamista, sopivien avainten löytämistä oviin ja nurkan takana lurkkivia mörköjä.  Ja kyllä sieltä tulee pari kertaa myös se kunnon pakokauhu, sekä ahdistus, että miten hemmetissä tästä pääsee eteenpäin. Silti vaikeustaso pysyy suht simppelinä, ja sitäkin voi vaihtaa.

 

Kyllä minä tämän kanssa jaksan iltojani viettää, vaikka en kauhusta huudahtelekaan.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää