Asterix: Kilpa-ajo halki Italian


Uusin Asterix albumi yltää melkein vanhojen tasolle


Mukana on oikeastaan kaikki tutut hahmot ja muutama hurmaava uusi tuttavuuskin. Tottakai keskiössä ovat Gallialainen pääparimme, eli Asterix ja Obelix, sekä tietysti Obelixin viehättävä Idefix koira. Onhan tämä jo 37. Asterix albumi, ja kiva päästä sitä tuoreeltaan heti julkaisupäivänä arvioimaan. Painosmäärä albumilla on huikeat viisi miljoonaa kappaletta ja se on käännetty kuudelletoista kielelle.

Juoni on toisaalta aika simppeli, mutta eihän näitä välttämättä sen juonen takia lueta. Nämähän ovat klassikoja. Toki nyt uuden käsikirjoittajan ja kuvittajan voimin, jo kolmatta kertaa, mutta Coscinnyn ja Underzon henki on vahvasti läsnä.

Rooman tiet ovat heikossa kunnossa, koska niistä vastaava senaattori Lactus Bifidus käyttää niiden ylläpitoon tarkoitetut varat orgioihinsa. Syytöksen kuultuaan hän saa idean läpi maan ajettavasta kilpa-ajosta, johon kaikki tunnetut kansat saavat osallistua. Ja Obelix on juuri sattunut ostamaan hevosvaunut, joten kohta tuttu kaksikko onkin jo mukana hurjassa kilpa-ajossa, jota tuntuu salaperäisesti johtavan Rooman oma ajaja.

Matkalla toki Roomalaiset saavat maistaa Asterixin voimajuoman voimistavaa nyrkkiä, kuten myös Obelixinkin. Myös Italian eri kaupungit, niiden nähtävyydet ja Italialainen ruokakulttuuri tulevat tutuiksi lukijoille hauskalla ja opettavaisella tavalla. Tiesittekö esimerkiksi, että pizzoissa ei aluperin ollut tomaattikastiketta, koska tomaatti tuodaan eurooppaan vasta paljon paljon myöhemmin? Myös Obelixin estämä Vesuviuksen purkautuminen on oivallinen oivallus.

Juoni tosiaan ei ole mikään Asterix seikkailuiden parhaimmistoa, mutta kyllähän se silti viihdyttää. Piirrostyylissä Conrad on uskollinen alkuperäiselle kuvitukselle, mutta pieniä omiakin piirteitä kuvista ja hahmoista löytyy.

Suomentaja Ulanto on tehnyt upeaa työtä oivallisissa käännöksissään. Varsinkin nimet ovat loistavia.

Autokauppias on nimeltään Katalysatorix ja autojen esittelijä nainen Octania. Ja monia muita loistavia oivalluksia. Myös puhekuplien teksteissä on ollut tekemistä. Eri kansallisuudet kun puhuvat eri tavalla. Lukija joutuu jopa hieman keskittymään niitä lukiessa. Takuuvarmaa luettavaa Asterix faneille.

Coscinny ja Underxo esittävät
Kertomus: Jean-Yves Ferri
Piirrokset: Didier Conrad
Suomentanut: Mirka Ulanto
Egmont kustannus

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää