Siegfried II – Valkyyria


Tarina saa tuulta allensa ja paranee ihan hyvästä mielenkiintoiseksi


Kakkososa alkaa siitä mihin ensimmäisessä jäätiin. Siegfried on päättänyt löytää kaltaisiansa eli ihmisiä. Kasvattajansa seppä Mimen kanssa hän lähtee vaaroja täynnä olevalle matkalle kohti Mimelle tuttua Sumujen kaupunkia, ja siellä odottavaa lohikäärmettä, joka on tuhottava. Matkalla on monta estettä. Ensimmäisenä on selvittävä eksymättä ja hengissä Kielletystä metsästä. Kielletyn metsän uumenissa niin Siegfried kuin Odinin Valkyyria tytärkin kohtaavat Velhotar Völvan, joka taikalammestaan näyttää niin menneisyyttä, kuin tulevaisuuttakin.

Metsän jälkeen esteenä on Jättiläisten maa ja Synkät vuoret. On kuljettava varovasti, koska milloin tahansa vuoret, eli jättiläiset saattavat herätä unestaan. Valkyria seuraa kaksikon matkaa puhumattomana. Ja samalla myös Odinin lähettämät korpit Ajatus ja Muisti seuraavat myös parivaljakon toimia. Joutuuko Odin tekemään lopussa suuren uhrauksen, vai onko se vain vaihtoehtoinen tulevaisuus? Monenlaista otusta lentävästä hevosesta ja Kielletyn metsän otuksista on saatu mukaan tarinaan.

Alex Alicen piirrosjälkeä on jälleen ilo seurata. Se on mahtipontista, mutta välillä myös minimaalista. Hauskaa ja vakavaa. Tarina on tässä jatko-osassa selkeämpi kuin edellisessä. Ja toisaalta se myös selittää ensimmäsen osan koukeroita. Päätösosaa odotan mielenkiinnolla.

Alex Alice
Suomennos: Anssi Rauhala
Zoom Teufel

 

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää