Porkkanakakku


Sain testattavakseni keittiökoneiden klassikon. Aitoa 50-luvun amerikkalaista designia henkivän Kitchen Aid -yleiskoneen. Mitäpä muutakaan olisin tehnyt jenkkiklassikolla kuin toista jenkkiklassikkoa: aina yhtä herkullista porkkanakakkua.


Sain komean punaisen Kitchen Aid -yleiskoneen testattavakseni. Olen ehtinyt kokeilemaan laitetta jo muun muassa pulla- ja sämpylätaikinaan sekä perunamuusiin. Kuitenkin päätin, että ensimmäisenä Kitchen Aid -juttuna teen tämän suht simppelin porkkanakakun. Kakkuhan onnistuu toki ilman sen kummallisempiakin laitteita. Yleiskone tekee hommasta vain suht nopeaa. Tässä auttoivat erittäin nopea vaahdotus (kananmunat olivat kovaa vaahtoa alta aikayksikön) ja lisäksi mukana tulleet kaksi kulhoa, jolloin kulhoa ei tarvinnut pestä kakkupohjan kuorrutteen tekemisen välillä.

 

Pohja

  • 4 munaa
  • 3 dl sokeria
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl kanelia
  • 1 tl kardemummaa
  • 5 dl porkkanaraastetta hienoksi raastettuna
  • 1,5 dl öljyä

Kuorrutus

  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 25 g pehmeää voita
  • 2 dl tomusokeria
  • 1 tl appelsiininkukkavettä tai raastettua luomuappelsiinin kuorta
  • 1 dl pistaasia ja saksanpähkinää

Vaahdota munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet yhteen ja kääntele varovasti taikinaan. Lisää vaahtoon porkkanaraaste ja öljy. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun, noin 24 senttiseen irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa noin 45–50 minuuttia. Anna jäähtyä ja kumoa kakku.

Sekoita kuorrutusta varten tuorejuusto, voi, tomusokeri ja appelsiininkukkavesi. Mikäli kuorrute tuntuu jäävän löysäksi lisää hieman tomusokeria. Levitä kuorrute täysin jäähtyneen kakkupohjan päälle. Rouhi pähkinät keittiöveitsellä krouviksi rouheeksi ja ripottele porkkanakakun päälle.

Voit valmistaa kakkupohjan tai vaikka useamman valmiiksi etukäteen ja sulattaa ja kuorruttaa ennen tarjoilua.

Karri

http://www.karriharju.com

Man Made Lifestylen perustaja ja monityömies nauttii hyvästä ruoasta, muotoilusta ja tyylistä sekä popkulttuurista. Päivätyön lifestyleviestintä vaihtuu vapaa-ajalla freelance-valokuvaamiseksi.

Lue lisää