Kersantti Napalm: 25-vuotisjuhlajulkaisu


Taas saamme nauttia suomalaisen sarjakuvan hillittömästä tykityksestä juhlavuoden julkaisussa


Tähän sarjakuvaan voisi lisätä varoituksen: saattaa naurattaa niin, että lasket allesi. Minulla on ollut ilo ja kunnia arvioida aiemminkin Kersantti Napalmin  tarinoita. Tällä kertaa tämä reilu viisikymmentä sivuinen pläjäys sisältää monen monta mustavalkoista, eripituista tarinaa. Tarinoista ei oikein voi, eikä kannatakaan kertoa sen enempää. Mutta mukana on Luutnantti Kanada, Atomimuumio, sivutaan Discosotia, nähdään jälleen kerran Kekkos-klooneja, kohdataan Natsimuumioita ja vaikka mitä muuta hersyvän hauskaa kohellusta.

Kuvittajia on useita ja taide vaihtelee sen mukaan. Mutta yhtään huonoa piirtäjää ei ole sarjakuvapakkaukseen eksynyt. Tarinat ovat oikeasti mielipuolisia, mielikuvituksellisia, mielettömiä ja ehdottomasti tikahduttavan hauskoja.  Myös lehden esipuhe ja lopun ”Tarinan taustoja” kannattaa lukaista läpi.

Sain Vitikaiselta albumin lisäksi pienen extran. Kersantti Napalm joulumanteli 2017 julkaisun. Se on pieni kolme euroa maksava vihkonen, joka sisältää yhden kokonaisen Napalm seikkailun.

On ilo lukea näin mainiota suomalaista sarjakuvaa.  Toivottavasti joskus saan vielä arvioida Kersantti Napalmin 50-vuotisjuhlajulkaisunkin. Tämä on taas oiva lahja pukinkonttiin, varsinkin kaikille perheen miespuolisille jäsenille. Vahva suoitus!

Kersantti Napalm on Vesa Vitikaisen ja Markus Tuppuraisen luoma sarjakuvahahmo
Useita piirtäjiä
Musta ritari kustannus

 

 

Toimitus

Lue lisää