Tarkastaja Akane Tsunemori


Psykopasseja ja latentteja rikollisia tulevaisuuden Japanissa


Tulevaisuuden Japanissa kaikki on toisin. Koko elämäsi pisteytetään testeillä ja pisteiden perusteella katsotaan millaiseen työhön olet sopiva. Näin tälläkin kertaa, kuten monissa muissakin dystopioissa. Kuka päätyy ruumiilliseen työhön, kuka pääsee käyttämään älyään. Sarjakuvamme päähenkilö nuori nainen Akame Tsunemori päätyy puolen vuoden harjoittelujakdon jälkeen terveysministeriön julkisen turvallisuudenviraston tarkastajan tehtävään. Tehtävänään etsiä ihmisten psykopassien avulla mahdollisia rikollisia, eli latentteja rikollisia. Aseenaan Dominaattori, joka lukee kohteen psykopassin, jolloin aseen varmistin menee päältä pois vain jos kyseessä on latentti rikollinen. Ensimmäinen tehtävä ei mene ihan suunnitelmien mukaan ja lisää tehtäviä seuraa…

Pidän sarjakuvan ja tarinan perusideasta. Tulevaisuuden Japanin kuvaus voisi toisaalta olla tätä päivääkin. Tulevaisuus ei näytä välttämättä kamalan tummalta, mutta tarina onnistuu olemaan kuitenkin suht synkkä, mielenvikaisine rikollisineen. Valitettavasti tarina lähtee laahaamaan puolessa välissä, suht reippaan alun jälkeen. Ehkä kakkososa lähtee taas uudestaan lentoon? Se itseasiassa ilmestyy aivan näinä päivinä. Miyoshin taidetta on ilo katsella, varsinkin väliin asetellut vieläkin tarkemmin piirretyt pienet välähdykset ovat kauniita. Ne rytmittävät piirrostyyliä kivasti.

Aikamoista perusmangaa sanoisin.

Sarjakuva: Hikaru Miyoshi
Alkuteos: Psycho-Pass committee
Hahmosuunnittelu: Akira Amano
Tarinasuunnittelu: Gen Urobuchi
Suomennos: Suvi Mäkelä
Punainen jättiläinen

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää