Fantastinen nainen


Vanhemman miesystävän kuoltua, naiseksi itsensä tunteva Marina joutuu keskelle sekavaa vyyhtiä


Elokuva alkaa jossain päin Santiagoa Finlandia nimisessä saunassa. Vanhempi mies hikoilee löylyssä. Pian siirrytään yökerhoon, jonka lavalla laulukeikkaa heittävä nuori nainen flirttailee miehelle estotta. Lopulta käy ilmi, että heillä on ollut suhde jo jonkin aikaa. Eikä Marinakaan (Daniela Vega) ole nainen vaan nainen miehen vartalossa.

Vanhempi mies menehtyy yllättäen ja tästä alkaa ikävähkö vyyhti, jonka keskiöön Marina valitettavasti joutuu. Poliisi epäilee, että kuolemassa on jotain epänormaalia, ja miehen ex-vaimo ei voi ymmärtää miehensä suhdetta transsukupuolisen kanssa. Lisäksi miehen muukin suku sekoittaa kuvioita.

Elokuvassa käsitellään tärkeää aihetta. Transsukupuoliset ovat kuitenkin vielä tänäkin aikana irti normaalista elämästä, laeista ja hyväksynnästä.  Ennakkoluulot ovat arkipäivää, mutta onneksi elokuva näyttää myös hyväksynnän puolen.

Elokuva on ollut ehdolla, ja palkittukin monilla elokuvafestivaaleilla. Oscar-kisassa se kilpailee parhaan ulkomaalaisen elokuvan sarjassa. Syystäkin. Tärkeä ja inhimillinen aihe. Lisäksi elokuva on viihdyttävä alusta loppuun asti.

Daniela Vega, joka on siis transihminen ihan oikeassakin elämässä vetää roolinsa, mitenkä muutenkaan kuin fantastisesti. Taitavaa ja herkkää antautumista rooliin. Suosittelen lämmöllä. Toivottavasti tämä avaa jonkun katsojan silmät.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää