Godspell


Sanaa uusin sävelin


Godspell musikaali istuu teemallisesti kevääseen, laskiaisen ja pääsiäisen väliseen aikaan, täydellisesti. Matteuksen evankeliumissa kerrottuihin Jeesuksen vertauksiin perustuva näytelmä yllättää – tuoretta näkökulmaa tarinoihin tuovat huumori ja vaudevilleperinteestä ammentava kerrontatyyli. Täytyy myöntää, että itse en osannut odottaa näin vahvan kristillistä teosta, mutta saatuani ajatukset pois peruskoulun uskonnontunneilta ja rippikoulusta kokonaisuus alkoi toimimaan.

Vuonna 1971 päivänvalon saaneen musikaalin takana ovat Wicked-musikaalistaan tunnettu Stephen Schwartz ja John-Michael Tebelak. Teosta on verrattu muun muassa Jesus Christ Superstariin, Hairiin ja Spring Awakeningiin. Ainakin energisyyttä tässä näytelmässä riittää!

Ohjaaja Jermo Grudström ja suomennoksesta ja laulujen ohjauksesta vastannut Jyri Numminen ovat tehneet hienoa työtä ja saaneet hienosti Tampereen Musiikkiakatemian, TAMK ja Tampereen konservatorion, nuorista ja lahjakkaista lupauksista irti ammattimaista tulkintaa. Visuaalisesti pelkistetty kokonaisuus antaa tilaa esiintyjille ja musiikille.

Katsomisen arvoinen teos erityisesti 70-luvun musikaalien ystäville.

Karri

http://www.karriharju.com

Man Made Lifestylen perustaja ja monityömies nauttii hyvästä ruoasta, muotoilusta ja tyylistä sekä popkulttuurista. Päivätyön lifestyleviestintä vaihtuu vapaa-ajalla freelance-valokuvaamiseksi.

Lue lisää