Sandman Deluxe-kirja 6 – Sepitteitä ja kajastusta


Usean unitarinan kokonaisuus toimii kauniisti


Gaimanin yhdeksänkymmentä luvulla korkeuksiin nostama Sandman sarjakuva kirjasarjan on nyt edennyt jo kuudenteen muhkeaan osaansa. Tälläkin kertaa mukana esipuhe ja loppupuolella extraa Sandmanin lehden numerosta 50. Tarinoita mukaan mahtuu jopa yhdeksän kappaletta. Tällä kertaa tarina ei ole yhtenäinen, vaan koostuu useasta ”hyvän yön sadusta”.

Ensimmäisessä tarinassa ahdistunut näytelmäkirjailija ei luota itseensä, vaan pelkää korkeita paikkoja ja putoamista, kunnes hän kohtaa Unen. Toisessa tarinassa eletään giljotiinien aikaa Ranskassa. Tapaamme salaperäisen naisen, joka kuljettaa irtopäätä mukanansa. Kolmas tarina vie meidät Roomaan, jossa keisari joutuu alentumaan näkemänsä unen vuoksi. Seuraava tarina on hillitön kertomus yhdysvaltain ensimmäisestä ja viimeisestä keisarista. Kaikki ikuiset ovat tämän tarinan juonessa mukana. Viidennessä tarinassa seuraamme nuorukaista, jolla on tärkeä tehtävä suoritettavanaan. Yksi tämän kirjan hienoimmista tarinoista. Siinä yhdistyvät venäläiset tarut Baba Yagaa myöten.  Kuudenneksi saamme kertomuksen Marco Polosta autiomaassa. Seuraava onkin sitten kirjan paras ja samalla myös surullisin. Se kertoo Orpheuksesta, Unen pojasta Kahdeksannessa tarinassa Daniel-vauva seikkailee unen valtakuntaan, jossa tutut unen palvelijat kertovat hänelle mielenkiintoisia kertomuksia. Ja kirjan viimeisessä seikkailussa Harun Al-Rashid unelmoi täydellisestä Bagdadista.

Tarinat ovat vaihtelevia. Osa aivan huippuhyviä, osa jopa hieman tylsiä. Myös tuttuun tapaan taide vaihtelee suuresti. Mutta näistä kuudesta Sandman-kirjasta tämä on toisaalta myös mielenkiintoisin, koska se ei ole yhtenäinen kokonaisuus. Ja nimenomaan tarinoiden epätasaisuus ja kuvittajien erilaiset tyylit tuovat siihen omanlaisensa fiiliksen.

Kansi on upea ja tuttuun tapaan Petri Silas tekee tarkkaa ja vakuuttavaa työtä suomennoksessa.

Tarina: Neil Gaiman
Taide: useita
Suomennos: Petri Silas
RW kustannus

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää