Marvel Studios ANT-MAN AND THE WASP..L to R: The Wasp/Hope van Dyne (Evangeline Lilly) and Ant-Man/Scott Lang (Paul Rudd) ..Photo: Ben Rothstein..©Marvel Studios 2018

Ant-Man and the Wasp


Jatko-osa parantaa ensimmäistä sopivissa määrin


Piti oikein lukaista uudelleen pari vuotta sitten kirjoittamani arvio ensimmäisestä Ant-Man-leffasta. Vaikka sen uudestaan katselinkin jokunen ilta sitten, päädyn edelleen samaan arvioon. Onneksi jatko-osa yltää parempaan tulokseen, ainakin hiukan.

Ant-Man (Paul Rudd) kärsii kotonansa edellisen osan toilailuista saamaansa rangaistusta, liikkumiskieltotunnistin nilkkansa ympärillä. Arki rutiinit kulkevat oman tyttären kohtaamista odottaessa ja tälle, kaikenlaista huvittelua sisätiloissa keksiessä. Kuitenkin yhteydenotto alkuperäiseen Ant-Maniin Dr Pymiin (Michael Douglas), johtaa jälleen kerran seikkailuun. Tarkoitus olisi pelastaa Dr Pymin rakastettu Janet Van Dynen (Michelle Preiffer) omituiselta vyöhykkeeltä, minne tämä sinkoutui. 

Avukseen hän saa nyt Waspina pörräävän Hope Van Dynen (Evangeline Lilly), joka omaa periaatteessa puvullaan samat kyvyt, kuin Ant-Mankin, mutta lisäksi hieman kutistus/suurennussädettä ja ”ampiaisenpisto” iskuja. 

Salaperäiselle vyöhykkeelle päästään pelastusretkelle vasta elokuvan loppupuolella. Sitä ennen täytyy väistellä valtion virkamiehiä, myös omia tarpeitaan vyöhykkeeltä halajavaa naispuolista uhkaa Aavetta ja etsiä kutistuvaa laboratoriota milloin mistäkin.

HYVÄÄ VIIHDETTÄ ja hauskuutta elokuva tarjoaa. Kutistelu-suurentelu-huumori on onnistunutta. Myös Ant-Manin toimimattomasta puvusta riittää hyvää irvailua. Waspin ja Ant-Manin kemiat eivät kohtaa odotetusti, vaikka pitäisikin. Edelleen pidän Paul Ruddista roolissa paljon.

Suurin pettymys on kuitenkin Aaveen hahmo (Hannah John-Kamen). Vaikka hän esiintyikin Marvelin sarjakuvissa jo vuonna 1987 Iron-Manin lehdessä, hän on ainakin itselleni tullut tutummaksi suht uusien Hämähäkkimies sarjakuvien kautta. Pidän hahmosta ja hänen ”hajonnaisuudestaan”. Leffassa koko hahmo kuitenkin käydään läpi hyvinkin pikaisesti ja toivoa paranemiseen heitetään liiankin heppoisesti. Tähän olisi voinut saada hyvinkin paljon enemmän syvyyttä ja mielenkiintoisuutta. 

LEFFA ON tehosteiden juhlaa. Pikku leluautot kadun vilinässä jaksavat naurattaa kerta toisensa jälkeen. Ja Luis (Michael Pena) tekee jälleen hersyvän hauskan moottoriturpa roolin työtoverina. Silti mennään kuitenkin siellä suht alaviivalla Marvel-leffojen sarjassa. Eihän Ant-Man päässyt kuin maininnaksi uusimpaan Avengers leffaan… Annan pisteet kuitenkin viihteellisyydestä ja leluhuumorista tällä kertaa.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää