Tarkastaja Akane Tsunemori 4


Tarina saa uusia käänteitä


Pidän tästä, jo neljänteen osaansa edenneestä tarinasta. Koskaan ei voi tietää mihin suuntaan tarina tällä kertaa lähtee. Tarina on kiehtova. Välillä hieman paikallaan junnaava, niin kuin mangassa monesti on tapana tapahtua. Tällä kertaa Julkisen turvallisuuden viraston rikostutkinta osasto joutuu keskelle sisäistä tutkimusta. Edellisien osien tarina on vienyt siihen pisteeseen. Tapahtumat ja johtolangat vievät siihen pisteeseen, että aiemmissa osissa esiintynyt Shôgo Makishima liittyy merkityksellisesti kokokaiskuvioon. Miten hän onnistuu torpedoimaan viraston koko Sibylla ja järjestelmää, ja tätä kautta myös Dominaattoreita?

Samalla myös koko kaupunki on vaarassa. Ensin tapahtuu ryöstö, jossa ryöstäjä saa käsiinsä lääkkeitä, mutta tappaa raa’asti koko henkilökunnan. Päässään ryöstäjällä on kypärä, joka jotenkin onnistuu huijaamaan psykopassi skannauksessa. Kohta tapahtuu toinenkin raaka tappo. Tälläkin kertaa armottomalla tappajalla on kypärä päässään. Valitettavan totuudenmukaisesti ympärillä olevat ihmiset eivät tee mitää muuta, kuin kuvaavat tapahtumat videolle. Pian kaupungissa alkaa liikkua useita ryhmiä kypärät päässä. Ilmiö leviää ja koko kaupunkia uhkaa tuleva kaaos.

Taide on edelleen yhtä hyvää kuin aiemminkin. Tarina saa mielenkiintoisia uusia käänteitä. Lukija koukutetaan nätisti jatkoa odottamaan.

Sarjakuva: Hikaru Miyoshi
Alkuteos: Psycho-Pass committee
Hahmosuunnittelu: Akira Amano
Tarinasuunnittelu: Gen Urobuchi
Suomennos: Suvi Mäkelä
Punainen jättiläinen

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää