Fingerpori: Maakuntauudistus, mukana Sote


Ei petä koskaan.


Alunperin vuonna 2012, isopokkariformaatissa ilmestynyt opus myi painetussa versiossaan yli 20 000 kappaletta. Eivätkä nämä stripit ole vieläkään vanhentuneet, päinvastoin, tuntuu, että tänä päivänä ne ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Naurunappula varmasti painuu pohjaan kaikille Fingerporin faneille ja ymmärtäjille.

Sata neljäkymmentä sivuinen mustavalkoinen tiiliskivi alkaa kunnanjohtaja Aulis Homeliuksen tervehdyssanoilla, ja alkupään stripit ovatkin paljon Homeliuksen väärinymmärrettyjä lausuntoja, jotka tottahan toki päätyvät Fingerporilaisen tai Ilta-Fingerin lööppeihin.

Mutta mukana ovat kaikki tutut hamot Rivo-Riitasta Heimoon, ja tottakai myös Mustanaamioon. Väliin on ujutettu muutamia sivuja tekstiä, jotka avaavat Fingerporin yritys ja elinkeinoelämää, julkisia palveluja ja nähtävyyksiä, sekä historiaa.  Nämä tekstipätkät kannattaa lukea tarkkaan. Ne ovat tikahduttavan hauskoja. 

Kirjan stripeistä näkee Jarlan piirrostyyliä seuraamalla, että ne ovat monien vuosien varrelta. Silti ne on sijoiteltu niin, että opuksen kokonaisuus säilyy miellyttävänä lukea. Kannattaa lukaista myös aikaisemmat Fingerpori arvioni. 

Ja mielenkiinnolla jäämme odottamaan syksyllä 2019 ensi-iltansa saavaa Fingerpori elokuvaa. Taatusti hauskoja lukuhetkiä syksyyn tarjolla.

Pertti Jarla
Toimittanut Vesa Kataisto
Arktinen banaani

 

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää