Tarkastaja Akane Tsunemori 5 ja 6


Epätasainen tarina saavuttaa loppunsa


Kuusi paksuhkoa manga kirjaa kestänyt palkittu Akane Tsunemorin tarina päättyy. Arvostelen tässä samaan syssyyn kaksi viimeistä osaa. Yhteensä tarina sisältää kaikenkaikkiaan kaksikymmentä viisi lukua. Olen antanut eri osille tähtiä kolmesta neljään. Viides kirja on ehdottomasti sarjan paras, mielenkiintoisin ja vauhdikkain.

None-torniin on murtauduttu, sen valvontajärjestelmä on kaapattu. Onko kyseessä Makishima terroristiystävineen? Tarkastajamme ottavat asiasta selvää. Alkaa aikamoinen kissa–hiiri-leikki. Ruumiitakin tulee. Lopulta Kôgami kohtaa Makishiman. Tappaako vai vangita?

Samalla kun koko muu kaupunki on sekasorron vallassa, alkavat salaperäisen Sibylla-järjestelmän salaisuudet paljastua. Vaikka se on kehitetty valvomaan rikollisia, onko sillä kuitenkin jokin suurempi tarkoitus perä. Lopulta Makishima pääsee karkuun.

Kirjan lopetusosa on yllättäen kuitenkin sarjan heikoin. Se on hyvin pohdiskeleva, se pistää hahmot miettimään asioita ja keskustelemaan toistensa kanssa paljon. Seassa ihmiskriisejä, bioterrorismia, isä/poika salaisuuksia ja ärsyttävästi uusia hahmoja Se on jopa turhauttavan tylsä ja jopa turhan pitkitetty.

Akane kohtaa Sibylla-järjestelmän ja sen salat. Sibyllalla on aikeina ylittää kaikki muut tietokonejärjestelmät ja romuttaa koko yhteiskuntajärjestelmä. Lopulta Kôgami kohtaa Makishiman. Miten hän aikoo tällä kertaa reagoida Matka tarkastaja Akane Tsunemorin seurassa on ollut mielenkiintoinen vuoristorata cyberpunkista ihmiskohtaloihin. Vaikka sarjan viides osa on paras, mutta viimeinen kuudes osa heikoin, annan yhteensä näille kahdelle kuitenkin neljä tähteä.

Taide on ollut koko ajan tasokasta. Ja kyllä se koko kirjasarjan kokonais tähtimäärä kuitenkin sinne neloseen kipuaa. Taatua ja jännittävää dystopia mangaa siitä pitäville.

Sarjakuva: Hikaru Miyoshi
Alkuteos: Psycho-Pass committee
Hahmosuunnittelu: Akira Amano
Tarinasuunnittelu: Gen Urobuchi
Suomennos: Suvi Mäkelä
Punainen jättiläinen

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää