The Quake

Norjalaiset jyräävät jälleen maanjäristyksellisesti

Aina välillä myönnän elokuva-arvostelijana, että ihan kaikkia leffoja ei vaan voi kertakaikkiaan muistaa. Kun elokuvanäytökseen, tuli outo fiilis. Hetken mietin, että nyt kyllä jossain joku kello kilkuttaa, norjalainen katastrofileffa.

Kyllä. Tämähän on siis oma itseäinen jatko vuoden 2016 elokuvalle The Wave. Tällä kertaa geologi perheenisä on traumaattisesta kokemuksesta kärsivä hermoraunio, joka ei edes pysty ottamaan kunnon kontaktia (edellisestä leffasta henkiin jäänyttä) tytärtään kohtaan. Mutta yllättäen mystisesti kuolleen kollegan tutkimukset vievät hänet kohti Osloa. Siellä selviää, että taas on luvassa maanjäristyksiä ja kaikki ovat vaarassa. Häntähän ei tietenkään uskota, koska geokäyrät tietokoneen ruudulla sanovat muuta. Sitten taas pelastetaan perhettä talojen kaatuillessa päälle.

Elokuva periaatteessa toistaa edellisen leffan juonen. Nyt viimeistään kannattaa lukea arvioni edellisestä osasta, koska en jaksa toistaa itseäni. Sen verran samaa tälläkin elokuvalla on odotettavissa. Mutta se, että miten tyylikkäästi pienen rajanaapuriviivan yhdistävät tyypit osaavat leffansa tehdä. Juoni ja tehosteet eivät tälläkään kertaa poikkea, eivätkä häviä yhtään jenkkituotannoille. Ainoa poikkeus on se, että nyt puhutaan norjaa. Ja se on jälleen hienointa, että vaikka kaikki kliseet käytetään, silti tarina ei jälleenkään ole mikään disney-piirakka: ihmisiä ja läheisiä oikeasti kuolee.

Elokuvan alku on sitä ”elämä riipii ja yritän selvitä traumaattisista kokemuksita” -pullaa. Mutta kun toimintaan päästään, kokemus pitää perseen penkissä. Katsojalle kohoaa hiki naamaan, kun kerta kerralta kallistuva hotellin näköalabaari muuttuu eloonjäämiskamppailun taistelutantereeksi, tai kun jo liian monta kertaa nähty hissikuilusta hengissä selviäminen muuttuu todella traagiseksi.

Tällä kertaa, koska tämä on alfa-miehen taistelutarina, muista oslolaisista viis veisataan, eikä se edes oikeastaan kiinnosta. Tämä mies haluaa pelastaa perheensä! Himpun verran ahdistustunnelmaa ja ihanaa kärsimysnäytelmää enemmän kuin ekassa osassa.

Ja äänimaailmalle jälleen kerran 100% pisteet. Hienoa koko Sound Department! Hyvä puristus Norjalta jälleen. Milloinkahan Suomi pystyy samaan? Jännityksellä uutta Iron Skyta odotellessa.