L-r, Elizabeth Debicki, Cynthia Erivo, Viola Davis and Michelle Rodriguez star in Twentieth Century Fox’s ”Widows.”

Widows


Lesket jatkavat kuolleiden miestensä ryöstökeikkaa


Muistan kun vuonna 1983 koko Suomi liimautui tv:n ääreen jännittämään brittiläistä, kuusiosaista sarjaa Leskien keikka. Ja pari vuotta myöhemmin se sai jatkoa saman pituisella sarjalla. Samaa aihetta jatkaa myös sarjan päähenkilöstä kertova She’s Out, joka on hankinta listallani. Nimi lyhentyi dvd-muodossa sarjoiksi Lesket 1 ja Lesket 2, jotka nyt tämän leffan myötä siirtyvät meikäläisen tv:n viereen katso nämä pitkästä aikaa -pinoon. 

Maasto on vaihtunut Briteistä Chicagoon ja päivityksiä juoneen on tehty, mutta peruskuvio on silti sama.

Neljän hyvin erilaisen naisen miehet tekevät pieleen menneen ryöstökeikan, jonka tiimellyksessä kaikki kuolevat. Päähenkilö Veronica (Viola Davis, How to Get Away with Murder) saa miehensä jättämän muistikirjan, jossa on suunniteltu seuraava keikka. Kaikki lesket ovat rahapulassa miestensä hassattuaan heidän rahansa, joten miljoonakeikka houkuttelee. 

Mukaan juoneen on tuotu vaalitematiikkaa ja juonittelua sen osalta. Myös Veronicaa kiristetään maksamaan takaisin miehensä kadottamat rahat. 

Epätasapainoinen joukkio hioo suunnitelmaansa, eikä kaihda käyttää apunaan myöskään naisellisia avujaan. Keikka ei tietenkään suju suunnitelmien mukaan ja muitakin yllätyksiä tarjotaan, kuten alkuperäisen minisarjan katsojat muistavat. 

Pääosiin on saatu suht tuoretta naisenergiaa, mutta kyllä sen parhaiten sähköistää Viola Davis, jonka kova, totinen katse on tuttu hänen tunnetuimmasta tv-sarjastaankin. Mukaan on saatu miesrooleihin isojakin nimiä, kuten Liam Neeson ja Colin Farrell, mutta he saavat tyytyä pieniin sivuosarooleihin.

Leffassa on kivasti säilytetty jonkinlainen brittihenkisyys, vaikka leikkikenttänä onkin jenkkien maaperä. Tunnelma on sopivan viivyttelevä ja tummanpuhuva.

Silti homma toimii, ja katsoja jännittää, kuinka naikkosten käy. Jatko-osalle jätetäön mahdollisuus, mutta sitä ei liiaksi alleviivata.

Muisteloleffa aikuiseen makuun.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää