Sandman Deluxe Kirja 9


Sandmanin seikkailut lähenevät loppuaan, kutkuttavan hienosti


Nyt jo yhdeksänteen osaansa kootut Neil Gaimanin Sandman-sarjakuvat jatkavat mahtavan tarinakokonaisuuden kohti lopun alkua. Viimeinen numero tässä kirjassa näyttäisi olevan #69. Joitain extrajuttuja on ilmestynyt myös, mutta käsittääkseni ne on aika hienosti ympätty tähän kirjahyllyssä laadukkaalta näyttävään kirjasarjaan mukaan joka tapauksessa. Gaiman tarinoi nukkumatin seikkailuja 1988–96 aikana DC:n Vertigolle. Ja Sandman onkin ehdottomasti sen lippulaiva. 

Tämä käsittääkseni, toiseksi viimeinen kirja sisältää extrojen lisäksi 13 numeroa Hyvätahtoiset nimistä tarinakokonaisuutta. Tämä miltei neljäsataa sivuinen järkäle päättää oikeastaan kaikkien aikaisempien kahdeksan osan tarinat. Vai päättääkö? Vai onko tämä vain uusi alku kaikelle? Lisäksi monia salaisuuksia ei aina tarvitse viedä ihan loppuratkaisuun asti. Lisää selvinnee vielä tänä vuonna ilmestyvästä 10 kirjasta.

Parissa ekassa numerossa esitellään Unen henkilökuntaan, joista oikeastaan kaikki ovat olleet mukana ihan sarjan alusta asti. Nyt muun muassa korppi-Matthew ja muut saavat taustan ja tarinat. Kaikki Unen palvelijat ovat tiiviisti mukana tässä Hyväntahtoiset sagassa. 

Lyta Hall etsii vastauksia isoäitimäisiltä noidilta, jotka itseasiassa ovat Raivottaria. Kaikki etsivät pikku poika Danielia, varsinkin Korintolainen ja Matthew ovat saaneet Sandmanilta käskyn löytää hänet, silä hänen koko unen valtakuntansa on muuten vaarassa, jos Danielia ei löydetä. Pahat raivottaret kantavat kaunaa, pitävät Lyta Hallia voimalähteenään, tuhotakseen Unen maailman.

Keiju Nuala on palvellut myös Unen linnassa vuosikausia, mutta hänen veljensä tulee häntä hakemaan ja Sandman päästääkin tämän lähtemään. Myös Nualan tarina kulkee koko kirjan läpi.

Kirjassa on myös aids-kuolemaa, tuttuja enkeleitä, eräänlainen tarina prinsessa Ruususesta, satu lentävistä lapsista ja monta muuta kertomusta. Kaikkintarinat vaikuttavat kaikkeen ja kaikkien elämiin ja kohtaloihin. 

Myös jumalat Odin, Thor ja Loki kohdataan useampaan kertaan. Ja tottakai herra Unenkutojan muut sisarukset, mm Kuume ja Kuolema.

Mielenkiintoinen tarina kaiken keskellä on Kertomus Sandmanin ”normaalista” työviikosta.

Taide vaihtelee paljon. Pidin taiteen kokonaisuudesta ehkä joissain aiemmissa osissa enemmän, mutta kyllä tätäkin ilolla katselee ja lukee. 

Petri Silas suomentaa täydellisesti ja tyylikkäästi, kuten aiemminkin. Tämäkin osa sisältää esipuheen, muuta extraa, sekä itse Gaimanin jälkisanat. Eli lähes täydellinen paketti. Kannattaa myös käydä vilkaisemassa arvioni osista 48.

Ikävähän herra Unta tulee, viimeistään 10 kirjan jälkeen, mutta onneksi Netflix puuhaa Neil Gaimanin kanssa aiheesta suursarjaa, jota on jo nyt verrattu yhtä tyylikkääksi kuin GOT. Sitä odotellessa voi kahlata tämän sarjakuva sarjan ilmestyneet osat uudestaan ja uudestaan.

Tarina: Neil Gaiman
Taide: Kevin Nowlan, Marc Hempel, Glyn Dillon, Charles Vess, Dean Ormston, D’Israeli, Teddy Kristiansen
Suomennos: Petri Silas
RW kustannus

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää