Batman 


Uusin Batman-albumi on kaikessa synkkyydessään mainio pakkaus


RW kustannus julkaisee nyt kovan paketin Batman tarinoita kirjan muodossa. Parivaljakko käsikirjoittaja Brian Azzarello ja kuvittaja Eduardo Risso pistävät parastaan. Rissoa olen aiemmin ainakin arvioinut teoksessa Wolverine, Logan ja Azzarelloa teoksissa Batman: Europa Deluxe ja Yön ritari III: Herrakansa ja hyvin olenkin kehunut.

Nyt kovien kansien väliin on koottu parivaljakon kaksi lyhyempää tarinaa, yksi kolmesta lehdestä koottu tarina ja yksi, kuusi numeroa käsittävä pidempi kokonaisuus. Kaikki ihan loistavaa kamaa Battiksen faneille.

ENSIMMÄINEN TARINA Arvet, on ”kaunis” mustavalkoinen tarina jossa Batman ja eräs mielipuoli tappaja kohtaavat. Keskustelun aiheena ovat läheisyys ja voima. Enemmänkin voisi näitä mustavalkoisia pätkiä tehdä, koska homma toimii. Eivätkä ne väritkään tietenkään haittaa, koska loppu osa onkin sitten hyvinkin värikylläistä, toki synkällä vivahteella.

[alert type=yellow ]”Tarinat ovat viihdyttäviä,
ja ihan pirun synkkiä.”[/alert]

KIRJAN PISIN tarina Särkynyt kaupunki, onkin varsinainen palapelinen murhamysteeri. Kaatopaikalta on löydetty nuoren naisen ruumis, ja jäljet johtavat naisen veljeen Angel Lupoon. Vastauksia ja Angelia etsiessään Batman kohtaa monta tuttua Gotham kriminaalia, Croc (josta väännetään muuten hauska Crocs vitsi!), Pingviini ja Arpinaama ovat juonessa jollain lailla mukana. Myös Arkhamissa vieraillaan erästä mielipuolta moikkaamassa. Mukana myös uudet rikollistulokkaat Fat Man ja Little Boy (joka on tyttö), jotka tuovat ihan kivaa uutta sekoitusta rikollissoppaan. 

Batmanin on selvitettävä, miksi murha tehtiin, ja kuka on kaiken takana. Mysteeri ei olekaan ihan helppo. Välillä mennään Sin City ja Dick Tracy hengessä. Tässä tarinassa pääsee Azzarello suoltamaan upean runollista tekstiä ja käsikirjoitusta, jonka Petri Silas on jälleen hienosti suomentanut, niinkuin koko teoksenkin.

KOLMAS TARINA Koston ritari, onkin sitten jo niin heviä kamaa, etten uskalla paljoa sen käänteistä paljastaa. Tarinan idea on se, että historia on kirjoitettu uusiksi. Elokuvateatterin sivukadulla eivät tällä kertaa kuolleetkaan Brucen vanhemmat, vaan Bruce. Hänen isänsä Thomas Wayne on ottanut lepakkoviitan harteilleen ja toimii Gothamin suojelijana. Myös muiden henkilöhahmojen historia on veivattu uuteen uskoon. 

Jokeri on kaapannut pari lasta, ja Batman aikoo pelastaa heidät. Tarina on todella inhottava ja arvaamaton. Loppuratkaisu saa paatuneemmankin Batman fanin veren hyytymään.

NELJÄS TARINA on kirjan heikoin lenkki. Perinteinen film noir -tyylinen stoori. Miljonääri on kuollut, ja nuori vaimo odottaa perintöä. Myös Batman joutuu viettelevän vampin sormen ympärille likaisessa pelissä.

Kokonaisuudessaan kirja on huikea. Azzarellon kirjoitustyylin tunnistaa helposti, hän yhdistelee paljon perinteisiä juonikuvioita lisäämällä niihin sopivasti uusia kokeellisia mausteita. Tarinat ovat viihdyttäviä, ja ihan pirun synkkiä.

Risson taide taas on silmiä hivelevää. Kyllähän sieltä Frank Miller paistaa läpi, mutta myös jonkin verran Hugo Prattia. Silti hän pystyy omanlaiseensa kulmikkaaseen taiteeseensa, jota on ilo katsella tarinasta toiseen. 

Mainio paketti kerta kaikkiaan.

Käsikirjoitus: Brian Azzarello
Kuvitus: Eduardo Risso
Suomennos: Petri Silas
RW kustannus

Toimitus

Lue lisää