Elling

4/5

KUVASSA: Johannes Korpijaakko,
Antti Tiensuu, Ville Majamaa
Kuva: Vilma Ala-Haavisto

Autismin eri muodot saavat nauramaan ja itkemään kahden ystävyksen elämän arjessa

Meitä ihmiskirjona on niin monenlaista persoonaa, tyyppiä ja hahmoa, että aina välillä unohtaa, sen, että meitä on myös omalla tavallaan erilaisiksi diagnosoituja persoonia. Me emme kaikki ole saaneet samanlaisia perusasioita elämässämme, jotkin meistä on jo lapsena diagnosoitu mieleltämme erilaisiksi. Myös geeniperimä ja lapsuuden olosuhteet antavat kehittymisellemme oman leimansa. Tämä näytelmä kertoo upean tarinanpätkän kahdesta erilaisesta miehestä ja heidän ystävyydestään, ja sijoittautumisestaan perusarkeen.

Elling (Johannes Korpijaakko) ja Kjell Bjarne (Ville Majamaa) ovat päässet omaan asuntoon, pitkän ”lepäämisen” jälkeen. Hullujenhuoneestahan siis menneessä arkikielessä puhutaan suoraan sanottuna. 

Arjen sääntöjen oppiminen valvoja Frankin (lausutaan Fränk, Antti Tiensuu), sosiaalityöntekijän avustuksella, ei ole helppoa. Kaupassa käynti ja ylipäätänsä ovesta ulos lähteminen ovat haasteellisia asioita. Samoin puhelimeen vastaaminen tai ulkopuolisiin henkilöihin kontaktin ottaminen. 

Pikkuhiljaa miehemme kuitenkin rohkaistuvat. Lähiravintolaan uskaltaudutaan tuijottamaan tarjoilijattaren rintoja (ihana Kirsimarja Järvinen), kuuntelemaan seksilinjaa, jossa nainen (mainio Eeva Hakulinen) vuorosanojaan apaattisesti toistaa. 

Yläkerran asunnon raskaanaolevaan naiseen saadaan myös kontakti, joka neitseelliselle Bjarnelle sopii, mutta saa tavoillensa uskollisen Ellingin rutiinit sekaisin.Tämä on kerrassaan kaunis näytelmä erilaisuudesta, erilaisesta ystävyydestä, ja siitä, miten erilaisena me kaikki rakkauden käsitämme. Ensimmäiset viisitoista minuuttia olin pöyristynyt, että mitä alkeellista hahmoteatteria olenkaan tullut katsomaan, mutta sen jälkeen tarina lähti kulkemaan. 

Harmittaa niiden kahden naikkosen puolesta, jotka poistuivat väliajalla, eivätkä antaneet näytelmälle aikaa kehittyä. Nimittäin kakkospuolisko on huikeaa naurunrämäkkää, ja myös nolostumisen tunnetta päähenkilöiden puolesta. 

Loppu taas on sellaista tunnetilaa. Tiedättekö, kun se alkaa salakavalasti sieltä silmämunan takaa, pikkuhiljaa täyttää koko silmän, ja lopulta neste hieman hellästi valahtaa alaluomesta kohti poskea.

Hellyyttävä, kaunis ja ihmeellinen.

Kaikki tutut näyttelijät ovat rooleissaan juuri sellaisia, kuin osasin odottaakin. Taitavia, luontevia, osaavia ja luotettavia. Mutta nyt on pakko sanoa, että minulle uusi tuttavuus Johannes Korpijaakko on Ellingin luonne. Niin hyvässä kuin totutuissa rutiineissaankin autismissaan. Ihan mahtavaa näyttelijäntyötä. Upeaa katsottavaa. 

Tämän näytelmän jälkeen on pieni kyynelten pyyhkiminen, onnellisuus ja hyvä olo

Kommentoi

kommenttia

Write a Review

Lue lisää