Festareille yksin – mutta ei yksinäisenä?
OnePlus ja Blockfest vastaavat ilmiöön, josta harvoin puhutaan
Kesän festariviikonloput ovat monelle vuoden kohokohta. Blockfest, Tampereen Ratinassa 15.–16. elokuuta järjestettävä urbaanin musiikin jättitapahtuma, kokoaa jälleen kymmeniä tuhansia kävijöitä. Valtaosa tulee paikalle ystävien tai puolison kanssa, mutta entä ne, jotka tulevat yksin?
Blockfestin ja OnePlussan kyselyn mukaan 2,1 % vastaajista saapuu yksin, mikä vastaa jopa 1600 kävijää. Lisäksi joka kuudes (17,5 %) kokee festariseuran löytämisen vaikeaksi. Luvut eivät ole pieniä – ja ne kertovat ilmiöstä, josta harvoin puhutaan ääneen: yksinäisyys festarikansan keskellä.
Samaan aikaan yksinäisyyden kasvusta varoittaa myös Suomen Punaisen Ristin Yksinäisyysbarometri: kaksi kolmesta 16–24-vuotiaasta kokee yksinäisyyttä säännöllisesti. Joka viides on ollut yksinäinen yli viisi vuotta. Nuorten aikuisten joukossa yksinäisyys kytkeytyy usein mielenterveyden haasteisiin, näköalattomuuteen ja ulkopuolisuuden kokemukseen.
Somekaveri ennen keikkaa
Vastauksena tähän ilmiöön Blockfest, OnePlus ja somejoukkue Gilla FC järjestävät sosiaalisessa mediassa kaverihaun. Instagramissa julkaistujen postausten alle kuka tahansa voi kirjoittaa lyhyesti itsestään ja etsiä seuraa festareille – matalalla kynnyksellä.
Huomasimme somessa useamman meidän kävijän etsivän seuraa. Halusimme tehdä siitä helpompaa ja turvallisempaa, kertoo Blockfestin markkinointipäällikkö Jenna Rekiö.
TikTokissa ilmiö on jo olemassa: käyttäjät tekevät esittelyvideoita ja etsivät kaveriseuraa tapahtumiin. Nyt sama käytäntö viedään festivaalitasolle.
Festarit ovat yhteisö, ei vain tapahtuma
Yhteistyön osana OnePlus ja Gilla FC järjestävät myös kaikille avoimet etkot molempina festaripäivinä Tampereen Little Joe -ravintolalaivalla (K-18). Tarkoituksena on tarjota paikkoja, joissa uusiin ihmisiin on helppo tutustua ilman painetta.
Festareista voi nauttia yksin, mutta Blockfestin kaltaiset tapahtumat voivat myös olla uuden alku – paikka, jossa syntyy ystävyyksiä, sanoo OnePlussan Suomen maajohtaja Elias Salmi.
Taustalla on ajatus siitä, että yhteisö ei synny itsestään. Se rakennetaan teoilla, jotka tekevät kohtaamisesta helpompaa. Jos yksinäisyys on yleistyvä ilmiö, sen vastavoimaksi tarvitaan rakenteita, joissa kaverin löytäminen ei ole sattuman varassa.