Pikon ja Fantasion seikkailuja – Sikojenlahti

Tutut tyypit vedetään mukaan sotilaalliseen juonitteluun

Nyt on pakko myöntää, että enpä ole haasteellisempaa sarjakuvaa koskaan saanut arvioitavakseni. Mut itteppähän tätä pyysin, koska kansikuva on ehkä hienointa mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Itse olen työpaikallani juonut jo yli 20 vuotta kahvia Che Guevara mukista, koska se on punainen ja hieno. Hahmon tunnistavat kaikki. Kysyessäni AI:lta, onko mustavalkoinen symboli yhtä tunnistettava kuin vaikkapa Jeesus tai Coca-Cola, vastaus on, että suurin piirtein näin. 

Olen huono historiassa, polittikassa ja varsinkin sotahistoriassa koskien vallankumouksia. 

Tarinassa sankarimme Piko ja Fantasio saapuvat ensin Jenkkeihin, jonne Fidel Castron pitäisi saapua puhumaan. Myös näppärä (hieman kilpaileva) toimittaja Tiina on paikalla ja toki myös iki-ihana Marsupilami. Monenmoiset tahot ovat Fidel Castroa vastaan ja Che Guevara toimii vielä Castron alaisena tässä seikkailussa. Myöhemminhän hän syrjäyttää johtajansa ja toimii itse vallankumouksellisena johtajana.

Hirveästi poliittisia asioita tapahtuu, joita lukiessani pääni meinasi räjähtää kuin kuubalaiset sikarit tässä tarinassa. Lopulta kokonaisuus sidotaan historian mukaisesti (ainakin suurinpiirtein) Sikojenlahden taistelussa. Ja Piko ja Fantasio ovat melskeessä mukana. Lopputulos on luettavissa historiankirjoista. 

Uudet tarinoiden henkiin herättäjät Clément Lemoine ja Michaël Baril ovat selkeästi halunneet vetää tämän seikkailun ihan toisiin sfääreihin, mihin olemme Pikon ja Fantasion seikkailuissa aiemmin tottuneet. Sellaisiin maanläheisiin seikkailuihin sienien ja Zorbulin ja Santafion seurassa. 

Toki tällainen muutos on aikuistumista, ja ehkä joillekin näiden kavereiden seikkailujen kanssa kasvaneille terve ja erilainen muutos. Minulle tämä oli ehkä jopa liian aikuismaista, ja realistista. 

Toki huumori on mukana koko ajan ja historian isoista hahmoistakin tehdään jopa pilkkaa. Mutta ehkä minulle enemmän sitä perinteistä kuitenkin. 

Elricin kuvitus seuraa alkuperäistä jalanjälkeä hienosti. Yksi asia mikä ärsytti, mutta samalla herätti kunnioitusta. Mirka Ulanto on tehnyt upeaa työtä kääntäessään puhekuplia ja fraaseja muka-ranskasta (suomesta) englantiin, ja sitten taas erilaiset muka-espanjat. Hauskaa hetken, mutta rasittavaa lukea. Toki tässä varmasti siis syynä käsikirjoittajakaksikon alkuperäinen idea tällaiseen. 

Piko ja Fantasio eivät ole ihan minun genreäni. Mutta kuka ei voisi rakastaa Marsupilamia? Onneksi hänkin on ainakin pienessä sivuroolissa tässä tarinassa. Erilaista tämä ainakin on. Ja kannustan tutustumaan.