The Fantastic Four: First Steps

Todella coolia sarjakuvaseikkailua

Eli suomeksi ihan Ihmenelosten ensiaskeleet. Ja onko se äidillinen raivo sitten kuitenkin se maailman ja universumin suurin voima?

Aiemmat tehdyt kolme Fantastic Four -leffaa ovat olleet sinänsä ihan katsottavaa viihdettä vikoinensa ja kaikkinensa. No ok, vuoden 2015 uudelleenyritys ei oikein jaksanut toimia, ja kaksi aiempaa tehtiin jo niin kauan aikaa sitten, että kaikki ovat jo unohtaneet kuka ihme olikaan Jessica Alba. Ja tokihan löytyy myös Fantastic Four -leffa vuodelta 1994. Mutta se leffa sinänsä kaikessa klassisuudessaankin kannattaa kiertää hyvin kaukaa. 

Tässä elokuvassa ollaan Maa 828 planeetalla. Eli yksi mahdollinen rinnakkaismaailma meidän tuntemammalle Maa-planeetalle. Alkuperäinen sarjakuva sai päivänvalonsa meidän Maa-planeetallamme 1961, ja leffa kertaa nopeasti Ihmenelosten syntytarinan, ja kaikki ensimmäiset roistot ja vastustajat, kuten sarjakuvissakin tapahtui. Eli periaatteessa tämä voisi olla ihan meidänkin maapallolla tapahtuva seikkailu. Tähän väliin kuuluu mahdottoman isot kehut leffan stailauksesta. Koko kuuskytlukulaisuus näkyy ihan kaikessa äärettömän upeasti. Vaatteet, hiukset, esineet, ja jopa hieman nykyaikainen, mutta vanhannäklinen tekniikka. 

Sitten saapuu Hopeasurffari, joka kertoo, että Galactus maailmojensyöjä saapuu pian, ja kaikkien kannattaa hyvästellä rakkaimpansa.

Näinhän se vanhoissa IN sarjakuvissakin meni. Silloin Hopeasurffari oli tosin miespuolinen. 

Nyt tämän nelikon on keksittävä keino, miten estää koko maapallon tuhoutuminen. Samalla tietenkin Sue ja Reed Richards ovat saamassa lapsen. Lisäjännitystä lisääntymisestä koko seikkailuun!

Toki käsikirjoitus lainaa sieltä John Byrnen kulta-ajoilta pieniä loistavia palasia:

1. Että Herra Fantasisen ja Näkymättömän tytön lapsi Franklin Richards on jotain isompaa kuin osaamme odottaa.
2. Liekin suhde Hopeasurffariin. Sarjakuvamaailmassa tarina meni hieman toisin. 
3. Herbie robottiin ainakin minä muistaakseni tutustuin vasta näissä Byrnen IN:ssa ensimmäistä kertaa

Toki nyt myös Möykyn pikku rakkaustarinaa hieman sytytellään. Tätä jäin kaipaamaan lisää. 

No mutta tarina on samalla hyvin klassinen, mutta myös hieman tylsänkin perinteikäs. Ei se huono ole. Se on viihteellinen. Ja jos kaikki tämä olisi puettu tylsään nykyajan maailmaan, elokuva olisi paljon paljon raskaampaa katsottavaa. Plus aivan fantastiset musat. 

Hieman epäilen tämän uppoavuutta ihan perinteikkääseen Marvel-katsojaan. Vielä tätä kirjoittaessani tuoreeltaan, edes IMDb ei anna mitään yleisarvosanaksi.

Mäisekettä ei ole ahdettu koko elokuvan täydeltä. Minusta hyvä niin. Sankaritkin saavat kehitettyä itselleen edes jonkinlaisen pitämisenarvoisen hahmon. 

Hieman olin pettynyt tekstien jälkeisiin pätkiin, koska olisin panostanut Franklin-hahmon puolesta tässä kohtaa. 

Minä viihdyin valtavan hyvin. Koska silmäkarkkia monella tapaa. Roolit vedettiin hyvin ja ei niin dollarinkuvat silmissä, kuin muutamissa viimeaikaisissa Marvel-elokuvissa on valitettavasti käynyt. Pedro Pascal oli ihan oma itsensä. Vanessa Kirby oli erittäin hyvä Näkymättömänä tyttönä (vai oliko hän tässä jo Näymätön nainen?). Mutta leffan parhaan roolin vetää ehdottomasti Liekkiä näyttelevä Joseph Quinn. Tässä miehessä on jotain ihan omanlaistansa karismaa.

Hetkeen parasta Marvel-viihdettä. Ja kiitos taas erilaisuudesta. Ja jummi jammi! Galactus hahmo oli iso ja kunnon pahis!