Niskavuoren nuori emäntä

Naisvoimaa joka ei vanhene koskaan

Mulle Niskavuori saga on hieman tuntematon. Jotain olen nähnyt, jotain muistan, ja jotkut hahmot tuntuvat tutuilta. Vai onko tämä vain sellainen suomalainen käsite, että kun sana Niskavuori mainitaan. Sen kuuluu herättää jotain tunnetiloja meidän suomalaisten selkäytimessä. 

Oli miten oli. Menin nauttimaan Tampereen teatterin tuoreesta ensi-illasta tuoreeseen remontinjälkeiseen teatteriin. Kaikki oli tehty uusiksi alkuperäistä teatteria kunnioittaen. Tuoretta, viihtyisää ja kaunista. Ja mikä parasta, tällaiselle setä pitkäsäärelle, katsomon penkkirivejä on väljennetty. Kiitos siitä!

Tuoretta ja viihdyttävää tarjoaa myös päänäyttämön avaava klassikko Niskavuoren nuori emäntä. Se kuuluu Hella Wuolijoen kirjoittamien viiden näytelmän puoliväliin. 

Se miten Wuolijoki on vimmakkaasti jo 30-50-luvulla luonut uskottavaa girl poweria, on kertakaikkisen ihailtavaa. Ehkä Minna Canth ja muut upeat naiskirjailijat ovat häntä innoittaneet. 

Loviisa (Annuska Hannula) on saatettu naimisiin Niskavuren Juhanin (Jussi-Pekka Parviainen) kanssa. Tällä taas on himo ja palava rakkaus Malviinaa (Pia Piltz) kohtaan. Lisäksi hirmuhallinnolla ja vallalla taloa ja oikeastaan koko Niskavuoren sukua hallitsee Juhanin sisko Heta. 

Loviisan ja Hetan valtataistelu, sekä Juhanin syrjähyppyrakkaus ovat näytelmän ydintarina. Jos Hella Wuolijoki eläisi tänä päivänä, hän kirjoittaisi Salkkareita. Aluksi mulle oli hieman epäselvää, kuka kukin on, ja mikä kenenkin suhde keneenkin on. Osaan paljon paremmin Dynastian tai Dallasin kiemurat.

Mutta näytelmä imaisi meikäläisen ihan täysin mukaansa. Kyse ei ole siitä milloin asiat ja ihmisuhdekiemurat tapahtuvat, vaan miten viihdyttävästi ne ja tapahtumat kirjoitetaan. Ja ohjataan.

Uskoisin, että Antti Mikkola on muutaman hiuksen päästään joutunut repimään tiivistäessään tämän näytelmän näin mainion mittaiseksi kompaktiksi katsojaystävälliseksi paketiksi. 

Roolitus on kyllä mietitty tarkoin, ja päästy loistavaan lopputulokseen. Kaikkien roolit ovat kaikille näyttelijöille sopivat kuin sinappi makkaraan.

Hannula tekee Loviisasta kasvavan voimanaisen, joka uskaltaa jopa uhmata entistä matriarkkaa Hetaa. Hetan roolihan on varmasti monen näyttelijän unelmarooli, Loviisan roolia yhtään väheksymättä. Mutta voin vain arvailla, kun Hakulisen Eeva on kuullut pääsevänsä tämän roolin tässä näytelmässä toteuttamaan, sen myhäilyjen määrän. Eeva tekee roolista juurikin niin ihanan kuumottavan ärsyttävän ja ilkeän, että katsomossa joutuu kiemurtelemaan uusilla penkeillä. Ja samalla Annuska upeasti samalla näyttää osaamisensa koko ajan voimakkaammaksi kasvavana Loviisana uskottavasti. 

Pidin kovasti Parviaisen mukamas olen talonisäntä, mutta silti rakkauden raatelema -roolista. Vässykkähän koko mies oikeasti on, ja lopulta täysin Loviisan tossun alla. Yritti mitä yritti. Hieno tulkinta haastavasta henkilöstä. Näytelmän ehkä raastavin kohtaus käydään Loviisan ja Malviinan välillä silloin taas Pia Piltz pääsee näyttämään uskomattoman lahjakkuutensa. Katriina Lilienkampf kuljettaa Kustaavan hahmoa leikkivästi kujeillen ja rakentaa monitasoisen nuoren naisen sisaruskaartin nuorimmasta.

Aihe on seka saippuasarjaa, että naisvoimaa, että hyvää draamaa. Huumoria ohjauksessa ei olla onneksi unohdettu. Esimerkiksi Tuija Vuolteen traagiselle hahmolle annetaan myös nauraa. Niin kuin monissa muissakin kohtauksissa. Ei Niskavuoren hullun suvun tapahtumien täydy olla pelkkää draamaa ja mustuutta.

Upeaa on äänimaailma, minkä näyttelijät pääasiassa luovat. Kiehtovaa. Kiehtovaa on myös nähdä täysin uudistettu valokalusto. Toimii ihan kympillä. Toki se sen Tiiti Hynnisen varman päälle suunnittelun on sinne taustalle tarvinnut. Ja kyllähän Teppo Järvinen on taas tehnyt mestarillista jälkeä luodessaan niskavuorelaisen lasitalon, missä mikään ei pysy salaisuutena. 

Upea ja nautittava avaus syksylle.