Kaunotar ja hirviö

TTT:n Kaunotar ja Hirviö on syksyn suurin musikaalitapaus ja samalla lämminhenkinen mestariteos.

Linna herää loistoon

Tampereen Työväen Teatterin Kaunotar ja Hirviö täyttää Suuren näyttämön komeammin kuin mikään teos vuosiin. Samuel Harjanteen ohjaus on tarkasti viritetty kokonaisuus, jossa musiikki, liike, valo, projisoinnit ja puvut tukevat toisiaan hämmästyttävän sulavasti.

Pari viikkoa ensi-illan jälkeen nähty torstain esitys todisti, että tämä koneisto toimii yhä täydellä teholla. Lavalla on sekä loistoa että sydäntä.

Koreografian juhlaa ja visuaalista loistoa

Jari Saarelaisen koreografiat ovat täsmällisiä ja rytmikkäitä, mutta ennen kaikkea ne vievät tarinaa eteenpäin. Pirjo Liiri-Majavan puvustus on yksi esityksen kruunuista. Linnan väki, Lumiere, Könni, Rouva Pannu ja muut, on suunniteltu mielikuvituksella ja huumorilla. Visuaalinen maailma on runsas, mutta hallittu; fantasia, joka ei aliarvioi katsojaa.

Projisointien ja lavastuksen täydellinen liitto

Kaunotar ja Hirviö etenee kuin virta. Siirtymät musiikin, liikkeen ja valon välillä ovat poikkeuksellisen sulavia. Esitys soljuu eteenpäin ilman suvantoja tai notkahduksia, ja rytmi kantaa loppuun saakka.

Peter Ahlqvistin lavastus ja Toni Haarasen videosuunnittelu luovat yhdessä visuaalisen maailman, joka on yhtä aikaa satumainen ja uskottava. Projisoinnit eivät ole erillisiä tehosteita, vaan osa tarinaa. Linnan muodonmuutokset ja lumotun metsän hehku ovat kauniita ja elokuvallisia.

Eero Auvisen valosuunnittelu tukee kaikkea tätä tarkasti ja taiteellisesti. Efektien keskelläkin valo kertoo tarinaa, eikä koskaan varasta sitä.

Musiikki soi – melkein täydellisesti

Suurissa ensemble-kohtauksissa kuorolaulu puuroutuu hetkittäin tasaiseksi mölinäksi. Harmoniat eivät aina kanna ja äänitasapaino kaipaisi hienosäätöä. On vaikea sanoa, johtuuko ongelma teknisessä äänen miksauksesta vai kuoro-ohjauksesta, mutta se vie hetkittäin terää muuten hienolta äänimaisemalta.

Solistit puolestaan loistavat. Petra Karjalainen Rouva Pannuna laulaa “Tyttö sekä hän” -kappaleen kauniisti ja lämmöllä. “Vieraamme” on ilotulitus, joka tekee kunniaa varieteekulttuurille ja Jonas Saaren Gaston on juuri sopivan itseriittoinen hurmuri.

Sydän, joka sykkii kaiken alla

Yasmine Yamajako tuo Belleen lempeyttä ja voimaa, Matti Leino taas Hirviöön herkkyyttä ja inhimillisyyttä. Heidän välillään on aitoa lämpöä, joka antaa sadulle uskottavuutta.

Harjanteen ohjaus nostaa esiin tarinan ytimen: kauneuden, joka löytyy pinnan alta. Tämä on enemmän kuin satu. Se on tarina näkemisestä, ymmärtämisestä ja hyväksymisestä.

Tampereen Työväen Teatterin Kaunotar ja Hirviö on viiden tähden musikaali, joka osoittaa, että suomalainen teatteri voi olla kansainvälistä huipputasoa, tinkimättä tunteesta tai sydämestä.