Daredevil tekijänä Frank Miller osa 1

Tarinat: Robert McKenzie, Frank Miller ja David Michelinie
Kuvitus: Frank Miller
Tussaus: Klaus Janson
Suomennos: Mail-Man ja Jouko Ruokosenmäki
Storyhouse Egmont

Aikamoista mäiskettä

Pari viikkoa sitten arvioin Frank Millerin myöhempää tuotantoa silloin Miller oli käsikirjoittajan roolissa. Nyt tässä herkullisessa paketissa päästään nauttimaan Millerin alkupään tuotannosta. Ja nimenomaan piirtäjänä. Se taisi olla juurikin Daredevil, joka ponnahdutti Millerin uran uusille lukemille. Tarinakokonaisuus on hyvinkin 80-lukumaista tämä johtunee siitä, että Miller hyppäsikin Daredevilin kyytiin vuoden 1979 loppupuolella.

Tarinoissa tappeluilla on selkeästi pääpaino. Ja joka numerossa on oikeastaan aina yksi pahis vastassa. Sieltä löytyy Epäpyhää kolmikkoa, Kalman kouraa, Herra Slaughteria, Napakymppiä, Hulkia, Mustekalaa, Gladiaattoria ja Murjojaa. 

Toki Matt Murdockin siviilielämää asianajajana myös ruoditaan. Ihmissuhteita, naissuhteita ja jopa isäsuhdettakin käydään läpi. Tarinoissa piipahtaa myös Mustaleski, nyttemmin ihan omaan kastiin noussut naishahmo. Elektraa emme vielä kohtaa, mutta eiköhän hänenkin aikansa vielä koita. 

Mietin aina, miten Murdock ehtii suoriutua tuosta kaikesta, nukkua ja parantua. Kaikki yöt kun menevät Hell’s kitchenissä partioiden ja turpaan ottaen. Tämän melkein 180 sivuisen kirjan ehkä paras ja mielenkiintoisin tarina oli kun Daredevil yrittää auttaa Hulk/Bruce Banneria löytämään balanssin itsensä kanssa. 

Tarinoista vastaa Roger McKenzie, ja kyllä siellä Millerinkin nimi kirjoittajana mainitaan.  Alkupään tarinat ovat hieman huuhaata, mutta näissä loppupään tarinoissa kertominen parantuu ja selkeästi taustalle otetaan jo pidempi kestoisia tarinakokonaisuuksia. Näistä loppupään tarinoista osa onkin Suomessa jo aiemmin julkaistuja. Mutta hienoa saada nämä kaikki nyt yksiin kansiin. 

Sarjakuvat on aiemmin julkaistu numeroissa 158-167. Jostain syystä numero 162 ei ole mukana. Mutta, kun salapoliisin töitä tein, kävi ilmi, että siinä jostain syystä kuvittajana piipahtaa Steve Ditko. Ja sen pois jättäminen ei tunnu mitenkään häiritsevän opuksen kokonaisuutta. Ja kuten osa 1 nimessä jo paljastaa, epäilen, että jossain vaiheessa sitten saamme nautittavaksemme lehdet 168-191.

Milleristä voisi kirjoittaa oman väitöskirjan. Mutta käydään häntä tässä vähän läpi tähän ja hieman tulevaankin viitaten. Jo tässä paksussa kirjassa on havaittavissa hänen kehittymisensä piirtäjänä. Alussa kuvitus on tusina tavaraa, josta hänet kyllä tunnistaa. Mutta loppua kohti mennessä sieltä alkaa jo löytyä hänelle ominaisia kuvitusratkaisuja, ja myös selkeästi piirrostyylissäkin mennään synkempään suuntaan. 

Myöhemminhän Miller nousee yhdeksi arvotetuimmaksi kuvittajaksi ja tarinankertojaksi. Jostainhan kaikkien on aloitettava. Tästä hieman eteenpäin mentäessä hän loi Batmanin kumouksellisen Yön ritari -sagan. 

Aivan mahtavaa kun tällainen pala historiaa julkaistiin! Tämä on nannaa ja nättiä silmäruokaa Marvel-faneille. Niin vanhoille kun uusillekin. Ja ajoitushan on mitä mainioin, kun Disneyn suoratoistosta löytyy uusi Daredevil: Born Again -sarja. Jota en muuten ole vielä edes aloittanut. Säästelen sen jollekin lomalleni. 

Hyvää kesää kaikille sarjakuvasta kiinnostuneille!

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää