Jokeri

Tämä on Jokerin tarina, ei Batmanin

Nyt on saatu kova tekijäjoukko luomaan huikea ja omanlainen tarina Jokerista: tummanpuhuva ja jotenkin maanläheinen. Silti hyvin ahdistava ja pahanoloinen. Tarinaa lukiessaan joutuu koko ajan olemaan ikäänkuin varpaillaan. Mitä pahaa seuraava sivuun kääntäminen tuo esiin? Jo alusta asti olo on sellainen, että tämä ei voi päättyä hyvin. Tällaisella tarinalla ei voi olla hyvää loppua. Eikä tarvitsekaan. Tällainen sarjakuva luetaan oikeastaan siksi, että lukija saa hieman huonon olon tästä palkkiokseen. Ja juuri siksi juuri tämä upea sarjakuvakirja onkin niin pirun hyvä.

JOSTAIN SYYSTÄ Jokeri vapautetaan vankimielisairaalasta. Omien sanojensa mukaan hän ei enää ole
hullu. Jokerin oltua pois, muut alamaailman nilkit, kuten esimerkiksi Pingviini ja Kaksinaama sekä monet muut pikkurikolliset ovat vallanneet Gotham Cityn alamaailman itselleen. Jokerilla ei enää ole valtaa.

Avukseen hän saa Jonny Frostin, jonka näkökulmasta koko tarina kerrotaan. Yhdessä tämän ja Crocin avulla Jokeri alkaa pikkuhiljaa valloittamaan alueitaan itselleen. Ruumiita kasautuu ja Jokerin hulluus pääsee valloilleen. Lopulta päädytään jopa niinkin outoon pisteeseen, että Kaksinaama joutuu sytyttämään kuuluisan lepakkovalonheittimen ja pyytämään Batmanilta apua.

Ja Batmania nähdäänkin vain sarjakuvan viimeisillä sivuilla hetken verran. Tarinan sisällä on monta pientä tarinaa. Se on koskettava matka vallasta ja pahuudesta. Erittäin oivallisesti kirjoitettu.

KOKO TEKIJÄTIIMI on itselleni hieman vieras. Jotkut nimet soittavat kyllä kelloa. Azzarelloa ei tämän stoorin perusteella todellakaan voi muuta kuin ihailla. Ei ihmekään, että hän on voittanut lukuisia palkintoja, ja on sarjakuvaan perehtyvän Wizard-lehden top kymppiin sijoittuvien sarjakuvakäsikirjoittajien listalla.

Bermejon taide hivelee silmiä. Jokaisessa ruudussa on jotain maagisuutta. Hän on myös itse tussannut useamman sivun tästä reilun 120 sivun opuksesta. Ja selkeä ero on myös sarjakuvan päätussaajan Grayn ja Bermejon tyylissä. Mutta se tuo tähän kuvitukseen omanlaistaan särmää ja tunnetta. Gray on todellinen yksityiskohtien tulkitsija. Autot, rakennukset ja ihmiset ovat äärimmäisen realistisia.

Nelikon naistähti Mulvihill on loihtinut piirroksiin upeat värit, pääosin ruskeaa, ruskeampaa sekä oranssia. Sopii tunnelmaan mainiosti.

Olen paljon erilaisia Batmanin ja Jokerin tarinoita arvioinut. Niitä voi käydä täältä Man Made Lifestylen sivuilta plaraamassa. Ensimmäinen löytyy vuodelta 2014: Kuolema kulkee perheessä. Kyllä tämä albumi menee loisteliaasti sinne top kymppiin. Gotham Cityn tarinoista pitävälle ihan pakollista luettavaa. Mainiota. Mitähän DC-kamaa Egmont meille seuraavaksi tarjoaa?