Tanssiteatteri MD:n Virne–Smirk
Tanssijat väriläiskissä
Olipas outoa. Olin katsomassa tanssiteatteria ensi-illassa, ja kuitenkin minulle jäi juurikin tanssi vähiten mieleen koko esityksestä. Ei kai se väärin ole? Sillä esitys oli varsin vaikuttava ja upea monellakin tavalla.
Koreografian Virne–Smirk-esitykseen on tehnyt MD:n pitkän linjan tanssija Samuli Roininen. Hän myös vuorottelee tanssijana esityksessä Mari Rosedahlin kanssa. Lavalla nähtiin myös upeat konkarit Anniina Kumpuniemi ja Suvi Eloranta.
Mä en yleensä, kun menen tanssia katsomaan, ota oikeastaan selville mitään teoksesta, enkä edes sitä, kuka tai ketkä siinä tanssivat. Mutta sen verran olen kyseisen teatterin esityksiä nähnyt, että jopa pelottavan pienestä tunnistan, kuka on kukin. Ja tässä teoksessa jopa pelkästään aluksi näkyvästä nilkasta.
Esityssaliin tultaessa tunnistan, että tuolla istuu Suvi lattialla selkä yleisöön päin. Esityksen alkaessa valkoisen laatikon takaa nousee ensin esiin pelkkä nilkka. Toi on Anniina. Ja kohta toisen valkoisen elementin takaa nousee jalka. Juu. Kyllä tuo kuuluu Samulille. Pelottavaa mutta totta.
Itse esitys on yhdistelmä projisointia, nykymusiikkia ja nykytanssia. Kuten sanoin, tanssi jäi minulle tästä vähiten mieleen. Outoa. Mutta sen verran mitä siitä muistan, se oli kullekin tanssijalle räätälöityä ja toimi hienosti. Vaikeita liikesarjoja niin esiintyjille kuin katsojillekin, mutta myös välillä hienovaraisempaa ja kaunista katsottavaa. Helpompaa.
Seuraavan pätkän lainaan suoraan MD:n tiedotteesta. Helpompaa näin:
”Teosto-palkitun säveltäjä Minna Leinosen ja äänisuunnittelija Jussi Suonikon huilisti Malla Vivolinilleluoma Maa, jonka jätämme -teos sekä Leinosen Keski-Pohjanmaan kamariorkesterille säveltämä dramaattinen Vyöry-harmonikkakonsertto tarjoavat teoksessa lumoavan elektroakustisen matkan kaoottisen vahvoista sävyistä herkän avaruudellisiin tunnelmiin.”
Musiikki tässä teoksessa on todellakin toiseksi vaikuttavin tekijä. Alussa se häiritsi ja ärsytti. Huilusta on näemmä moneksi. Sitten siihen jotenkin kasvoi kiinni. Musiikkikin paisui. Aloin innostua siitä. Kun lopulta soppaan heitettiin Nälkämaan laulu, jota varioidaan ja sämplätään uusiksi, olin täysin myyty. Olenhan Paltamosta, Kainuusta kotoisin. Jos biisi olisi ollut joku muu maakuntalaulu, olisinko ollut yhtä vaikuttunut?
Kolmas elementti, jonka luo kuvataiteilija Petri Seppä, on kuitenkin teoksen mieleenpainuvin osa.
Ilmeisesti teoksessa käytetään videoprojisointia, jossa nähdään mainioita värikkäitä vesiväri(?)läiskiä, jotka muuttavat muotoaan ja yhdistyvät. Myös monia muita piirrostyylejä löytyy koko 45 minuuttia kestävän esityksen aikana.
Tämä luo ja tuo mielenkiintoisen lisän koko Virne–Smirk-teokseen. Tanssijat nimittäin ovat täysin valkoisissa vaatteissa (kuten myös koko yksinkertainen lavastus), joten he ovat osa taideteosta: milloin väriläiskässä, milloin mustassa tussauksessa. He ovat ikään kuin maalauspohjia, joissa tapahtuu erilaisia asioita. Erittäin tyylikästä ja oivaltavaa.
Merkillinen, mielenkiintoinen ja aisteja stimuloiva teos. Tämä kannattaa merkitä kalenteriin ja käydä katsomassa.
Kuva: Tanssiteatteri MD
