Alivuokralainen

No onhan tämä oikeasti ihan himskatin hauska ja nerokas

Myönnän. Olen tullut vanhaksi. Sen huomaa kahdesta asiasta. Toistan itseäni ja nykyään pidän farsseista. Ennen kaikki oli paremmin. Silloin arvostin vain älykkäitä ja taiteellisia näytelmiä. Mutta miksi ei saisi tykätä? Jos kerran näytelmä, vaikka farssi onkin, on kertakaikkisen kutkuttavan hauska. Ja kyseessä on kuitenkin ihan supisuomalainen teksti. Vieläpä sieltä Kummeli-klaanista lähtöisin.

Hyönteistutkija Paulin (Mikko Nousiainen) ja munuaiskirurgi Laurin (Lari Halme), suuren luksusasunnon vuokranantaja muuttuu. Ja kämpän vuokra on nousemassa pilviin. Hädän hetkellä on hommattava alivuokralainen tilannetta korjaamaan. Robban (Arttu Soilumo), hyvin avoimen gayhenkinen persoona saa kunnian tulla asuntoon kolmanneksi osapuoleksi. Niin kuin mukaan asumaan tunkee myös miesten aiempi vuokranantaja Lydia-täti (Mari Posti). 

Mukaan heitetään kovakuoriaisten toukkia, aikuisviihde-VHS-leffoja, munuaisen siirtoa kotiympäristössä kotikutoisesti ja innokas uusi vuokraisäntä John Molotov (Ville Mikkonen). Tässä on loistavan farssin resepti. Ja se toimii. 

SAIN KUNNIAN käydä muutama viikko sitten seuraamassa näytelmän läpimenoa ja jo silloin ihastuin teokseen kokonaisuudessaan. Ensi-iltaan en valitettavasti ennättänyt, mutta nyt enskaa seurannut välipäivän jälkeinen ensimmäinen näytös oli todella tikissä vedossa. 

Kohtaukset soljuivat nätisti ja sujuvasti. Rytmi oli kaikin puolin hallussa niin liikkeessä kuin vuorosanoissakin. Koko näyttelijäkaarti teki loistavaa duunia.

ALKUPERÄINEN TEKSTI on reilun parinkymmenen vuoden takaa. Silloin näytelmän kävin katsomassa. Mutta jo läpimenoa seuratessani tajusin, että en muista kyseisestä teoksesta yhtään mitään. Ihan kuin olisin katsonut täysin uutta näytelmää. Hyvä niin. Ohjaaja Mikko Kanninen kertoikin, että tekstiä on hieman mukautettu ja muokattu tähän päivään. 

Jotenkin voisin kuvitella, että alkuperäisessä teoksessa asioita alleviivattiin ronskimmin ja kyseisen aikakauden mukaisesti. Nykyinen herne joka asiasta nenään -kulttuuri vaatii pientä siloittelua. Valitettavasti. 

Mutta tässä on tehty taidokasta ja hyvää jälkeä. Edes tällainen vanha homo, kuten minä, ei todellakaan voi ottaa moista stereotypiaa, mitä lavalla esitetään upean Arttu Soilumon toimesta mitenkään liian vakavasti. Sille saa ja pitää osata nauraa. Jos joku repii tällaisesta peliverkkarinsa, niin silloin on syytä tsekata peiliin ja miettiä mikä sieltä katsoo vastaan.

Aikansa kuvaa tämä on, mutta ihan yhtälailla nykyaikaa. Taidetta ei saa sensuroida eikä muuttaa liikaa. Se on vain näytelmää. 

Tämä toteutus tällaisenaan on mielekäs, toimiva ja hemmetin hauska. Avecini sanoi väiajalla: jatkuis jo. Oikein odotan mitä kaikkea vielä tapahtuu. Ja tapahtuuhan siinä. Paljon ja kaikkea. Naureskelin täysin koko esityksen ajan. Ja ilokseni huomasin, että niin teki loppuunmyydyn esityksen yleisökin. Keskellä lauantaipäivää. 

Siitä tuli hyvä fiilis. 

Saako tälle nauraa? Ehdottomasti saa, ja pitää. Hyvä suomalainen farssi on harvinaisuus.

Ja kuten näytelmässäkin viitataan brittifarssien kuluneisuuteen. Ei komedian tarvitse olla sitä ainaista ikkunoista ja ovista edestakaisin ryntäilyä, kaappiin piiloutumista ja saunavihta (tai -vasta) genitaalien suojana näyttämön poikki juoksemista. 

Nämä pätkät on jo niin nähty.

KOKO KÖÖRI lavalla tekee upean riemukasta jälkeä, mutta Ville Mikkosen ruumiilliset ratkaisut ja eläytyminen ovat minun mielestäni näytelmän parasta viihdettä. Jätkähän on ihan kumia. Munuaisella tai ilman. 

Tampereen teatterin johtajana, ja tämän näytelmän ohjaajana Mikko Kanninen on tehnyt hienon ratkaisun ottaessaan useamman vuoden pyörineen esityksen jälleen ohjelmistoon uudella meiningillä. Arvostan, kiitän ja kumarran. 

Ehdottomasti täydet viisi tähteä tästä hyväntuulisuudesta joka jatkuu vielä pitkälle esityksen jälkeen.