Hokum

Tämäkö muka on tykätty?

Hokumin alkuasetelma vaikuttaa tutulta mutta jännältä. Äreä kirjailija (Adam Scott) lähtee Irlantiin hautaamaan vanhempiansa tuhkat puun juurelle. Hotellissa, missä hän asustelee alkaa tapahtua kummia. Naistyöntekijä katoaa ja pakkohan sitä sitten on jäädä selvittelemään salaperäiseen lukittuun hääsviittiin. 

Hokum-leffaa on paljon kehuttu. Mun on pakko kysyä miksi? Tämä ei ole yhdessäkään hetkessä pelottava. Jumpscaryt ovat täysin ennalta arvattavissa. Ja juoni on puuduttava. Ainoa mikä tässä on hyvää, on se, että tämähän on komedia. Tai siis minä taisin olla ainoa, joka melkein salissa naurahteli. 

Tämä uppoaa ainoastaan muhun kirjailijaegoni kautta. Alkukohtaus, missä päähenkilö tuskailee tekstinsä kanssa viskilasi kädessään oli niin minua itseäni. Sen jälkeen ärsyttävä päähenkilö osoittaa vaan olevansa ärsyttävä ja mulkero ihminen. Samaistun, tuohin mulkeruuteen asti. 

Leffassa on sellaista ratkaise tämän huoneen salaisuus löytämällä vihjeet -pelimäisyyttä. Se toisaalta toimii. Mutta mielummin pelaisin nämä kohdat alkuperäisissä Resident Evil -peleissä itse. Juoni on hatara ja tylsä. Ei pelottava, ja ennalta arvattava. 

Plussat ehdottomasti David Wilmot esittämälle huikealle Jerry-hahmolle. Elokuvan pelastus. Niin ja ai niin. Yksi syy varmasti myös, miksi en leffasta pitänyt. Se on pääosan puiseva Adam Scott. Yksi niistä miesnäyttelijöistä, joita en voi sietää. 

Menin leffan katsomaan tietämättä yhtään mistään mitään, ja jo ensisekunneilla tajusin, että tää on tässä. Ei. Ei pelota, toisaalta juonen eteneminen kiinnostaa, sit lässähtää, ja lähdet kotiin ihan tyhjää saaneena.