Lee Cronin’s The Mummy

Ei pelota, mutta eritteissä piisaa

Ohjaaja Lee Cronin tunnetaan oikeastaan ainoastaan Evil Dead Rise leffasta. Elokuva, josta en ekalla katselukerralla tykännyt yhtään, mutta muutaman uusinnan jälkeen aloin lämpenemään. Tätä The Mummy leffaa on hehkutettu paljon, sen yökkömäisyyden vuoksi. Toki myös parjattukin. Itse tulin juuri leffateatterista hyvinkin tyytyväisenä ja hymyillen. 

Juoni on nopeasti selitetty. Perheen pikkutyttö katoaa. Kahdeksan vuotta myöhemmin hänet löydetään sarkofagista elossa, tosin hieman kynsiänsä kasvattaneena ja katatonisena. Tyttö otetaan iloisena takaisin perheeseen, ja pian alkaakin tapahtua kummia ja ällöttäviä asioita. Siinäpä se juoni.

Eihän tällä sinänsä ole mitään tekemistä muumio elokuvien kanssa. Se on vaan kiva kikka saada paha lapsimuumio valkokankaalle. 

Elokuvassa on miljoonia juoniaukkoja ja outoja wtf-momentteja niin kuvauksessa kuin käsikirjoituksessakin. Mutta unohdetaan ne ja viihdytään visvan keskellä. Elokuva ei oikeasti pelota kuin ehkä ihan pikkaisen parissa kohdassa. Mutta visvaa, limaa ja ihan kaikenlaisia eritteitä kyllä riittää. 

Lisäksi koko elokuvan ajan on todella epämiellyttävä olo. Siis kauhuleffamaisesti hyvällä tavalla. Ihon irti riipimiset pystyin hyvinkin katsomaan, hieman ällöksyen. Mutta kynsifoobikkona pistin silmät turvallisesti kiinni parissa kohtauksessa. Hyi hemmetti. 

Kaksi tuntia 15 minuuttia on kauhuleffalle pitkä aika. Mutta kun tässä on niin monta turhaa juonenkäännettä ja outoa sivuraidetta, niin eipä sekään edes tuntunut pahalle. Lisää vaan sylkeä ja limaa kankaalle. 

Tämä on sellainen sekoitus erilaisia manaaja ja Evil Dead leffoja, että jotta. Niin ja lisänä se paha lapsimuumio. 

Ei tämä mikään elokuvahistorian paras teos ole, mutta tämä oli hyvin viihdyttävä. Välillä jopa hauskakin. Ja ihan tarkoituksella. Ja on ilo katsoa leffaa, jossa kaikki lapsi, ja nuorisolaisnäyttelijät ovat paljon paljon parempia kuin yksikään aikuisnäyttelijä. Kyllä tämän iljetyksen vielä toisenkin kerran katsoo.