Hämähäkkimiesklassikot
Klassistakin klassisempaa seittiseikkailua
Täytyy heti ensimmäisenä tähän alkuun myöntää, etten ole kovinkaan suuri klassisten sarjakuvien fani. 60- ja 70- luvun Marvelit eivät ole ihan mun kuppi teetä.
Mä hyppäsin Marveliin mukaan 80-luvun alussa. Varsinkin silloiset Ryhmä-X -lehdet imaisivat mut mukaansa oikein toden teolla. Mutta. Täytyy kyllä myöntää, että nyt kun nämä ihka ensimmäiset Hämähäkkimies tarinat on nivottu tyylikkääksi yhdeksi albumiksi, niin kyllähän tämä paketti oli kiva lukea.
Egmont on kerännyt yksiin kansiin alkuperäiset tarinat: Amazing Fantasy 15 ja The Amazing Spider-Man 1-5. Yksinkertaisesti tyylikästä. Ja uskomattomalta tuntuu se, että Hämistä oli julkaistu jo 10 vuotta, ennen kuin minä olin edes syntynyt. Eli tarinat lähtevät vuodesta 1962.
Ihmeneloset (jotka seikkailevat tässäkin albumissa Hämiksen kanssa), olivat nähneet päivänvalon vuotta aiemmin. Ja näihin aikoihin syntyivät myös Stan Leen aivoista myös Kostajat, Daredevil, Hulk ja Ryhmä-X.
Kaikki tietävät miten Hämis sai voimansa. Heti kokonaisuuden alkupuolella tämä tapahtuma näytetään hyvinkin nopeasti, ihan vain muutamalla ruudulla, yhdellä sivulla. Ja pian Hämis nähdäänkin tappelukilpailuissa, sekä näytetään traaginen Ben-sedän kuolemaan johtanut tapahtumaketju.
Oikeastaan näissä vanhoissa tarinoissa esitellään joka numerossa aina yksi Hämiksen perivihollinen. Ja ihan samat viholliset kiusaavat Peter Parkeria vielä näinäkin päivinä yli 60 vuotta myöhemmin.
Tarinoissa esitellään Kameleontti, Korppikotka, Tinuri (no ok, hän ei taida olla enää nykyään kuvioissa, ellen ihan väärässä ole), Tohtori mustekala, Hiekkamies ja Tohtori Doom. Tohtori Doomhan on sinänsä ajankohtainen, koska hänet nähdään joulukuussa ilmestyvässä Avengers Doomsday -leffassa, jota koko Marvel fanikööri odottaa kuola valuen.
Väittäisin jopa, että nämä kaikki seikkailut on nähty suomalaisten Hämähäkkimies lehtien sivuilla bonustarinoina vuosien saatossa. Mutta hienoa, että ne ovat nyt yksissä kansissa. Kyllähän tämä lukuelämys on Marvelin klassikoista pitäville nannaa. Steve Ditkon taide on omaperäistä ja sopivan kivalla tavalla vanhahtavaa.
Käsikirjoitus Stan Lee
Taide Steve Ditko
Suomennos Koivumäki
Story House Egmont