Arvet

Hienoa teatteria jälleen nuorille

Ahaa Teatteri osaa iskeä nuorisoon. Jälleen kerran käsittelyyn on otettu aihe, joka koskettaa nuoria aivan suoraan. Tällä kertaa pohjana on Henry Ahon kirja Arvet, josta on tehty näyttämölle kertomus koulukiusaamisesta.

Ohjauksesta vastaa Tommi Kainulainen, joka on tehnyt Ahaa Teatterille paljon ja tuntee selvästi sekä talon että sen tavan tehdä teatteria nuorelle yleisölle. Arvet ei nimittäin ole mikään helppo aihe vietäväksi näyttämölle.

Ymmärrän teoksen K13-ikärajan täydellisesti. Vaikka kyseessä on nuorille suunnattu esitys, sisältö ei ole kevyttä.

Arvet kertoo isosta kaupungista pienemmälle paikkakunnalle muuttavasta nuoresta, joka joutuu uudessa ympäristössään keskelle koulukiusaamista. Tämän enempää en halua tarinaa avata, koska esitys toimii parhaiten silloin, kun tapahtumat saa kohdata itse.

Sen verran sanon, että itse koulukiusattuna koin esityksessä paljon tuttua. Ja samalla tuli ajatelleeksi, miten erilaista koulukiusaaminen nykyään on. Kiusaaminen ei enää välttämättä jää koulun käytäville tai välitunneille, vaan kulkee mukana kaikkialle. Siltä ei samalla tavalla pääse kotiin.

Tämä tekee Arvista myös raskaan katsottavan.

ESITYKSEN ÄÄNIMAAILMA oli hieno. Pienetkin asiat, kuten tossujen narskuminen lattiaa vasten, rakensivat tunnelmaa ja saivat koulun maailman tuntumaan fyysiseltä. Ääni ei ollut vain taustaa, vaan osa sitä painetta ja levottomuutta, jonka keskellä henkilöt elävät.

Henry Ahon romaani on ehkä tekstinä kepeämmin liikkuva kuin näyttämöversio antaa ymmärtää. Teatterikäsikirjoitus toimii, mutta paikoin vain nippis nappis. Kaikki kohtaukset eivät tunnu löytävän aivan yhtä luontevaa paikkaansa näyttämöllä, ja välillä kirjallisen lähtökohdan saumat näkyvät.

Haastavaa siis Kainulaiselle. Ja haastavaa näyttelijöille.

Tällä kertaa jokainen ahaalainen joutuu venymään roolista toiseen ehkä vielä enemmän kuin aikaisemmin. Henkilöt vaihtuvat nopeasti, samoin tilanteet ja näkökulmat. Se vaatii näyttelijältä paljon, koska uuden hahmon pitäisi syntyä lähes hetkessä ilman, että esityksen rytmi katoaa. Anna Pukkila oli huikea. Olivat kyllä kaikki muutkin.

Ja juuri siinä Ahaa Teatteri onnistuu jälleen: vaikeaa aihetta ei tehdä nuorille ylhäältäpäin eikä siitä rakenneta opettavaista saarnaa. Se tehdään teatteriksi.

Arvet ei ole täydellinen esitys, mutta aiheensa vuoksi se on tärkeä. Ja parhaimmillaan myös erittäin vaikuttava.

Kuva: Jari Kivelä, Ahaa Teatteri