Laulavat sadepisarat

Tampereen Teatterin Laulavat sadepisarat on näyttävä, hyväntuulinen ja taidolla tehty musikaali, joka tarjoaa juuri sitä, mitä lupaa: Hollywoodin glamouria, tuttuja sävelmiä ja sateessa steppaamista.

Pia Piltz on Lina Lamontina riemastuttava. Hänen hallittu äänenväärinkäyttönsä on oma taiteenlajinsa. Näin suuren hahmon tekeminen vaatii tarkkuutta, rohkeutta ja erinomaista komiikan tajua. Emmi Nieminen puolestaan laulaa huikaisevan upeasti. Hänen kirkas ja vahva äänensä kuuluu illan ehdottomiin kohokohtiin.

Miikka Wallin ja Tuukka Raitala steppaavat varmasti iskulleen, ja erityisesti tanssinumerot tuovat esitykseen kaivattua vauhtia ja keveyttä.

KOKONAISUUS EI silti pysy aivan yhtä lennokkaana. Ohjaus tuntuu ajoittain epätasaiselta, kuin esiintyjät olisivat löytäneet hieman erilaiset sävellajit samaan teokseen. Myös näyttämökuva jää paikoin yllättävän väljäksi. Pienikin jatkuva liike olisi voinut auttaa siirtämään valkokankaan dynamiikkaa näyttämölle.

Haaste on toki osittain itse teoksessa. Kyseessä on 1980-luvun näyttämösovitus 1950-luvun elokuvasta, joka romantisoi 1920-luvun Hollywoodia. Nostalgiaa on siis kerrostettu huolella. Vaikka tekstiä on kevyesti tuotu tähän päivään, sen saumat ja ikä näkyvät yhä: huumori on paikoin haalistunut ja tarina etenee verkkaisesti.

Kuuluisa sade on tietenkin mukana ja tarjoaa illalle odotetun huipennuksen. Silti jäin pohtimaan, olisiko hieman kevyempi tekninen ratkaisu, vaikkapa projisointi, voinut vapauttaa resursseja muun näyttämökuvan elävöittämiseen. Toisaalta ilman oikeaa vettä joku olisi varmasti vaatinut rahojaan takaisin.

Laulavat sadepisarat on turvallinen ja lämminhenkinen valinta perinteistä musikaalia kaipaavalle. Se ei ehkä yllätä eikä ravistele, mutta tarjoaa taitavia esiintyjiä, kauniita pukuja ja annoksen vanhan Hollywoodin taikaa.

Ja joskus juuri sitä tarvitaan: tuttu sävelmä, sateenvarjo ja lupaus siitä, että lopulta kaikki kyllä kirkastuu.