Yoko Tsuno: Elämän rajoilla
Onko tämä paras Yoko Tsuno seikkailu?
Siinäpä onkin kinkkinen kysymys. Vai onko se vain nostalgian taikaa?
Vaikka olen usean Yoko Tsuno -arvion tänne kirjoittanut, silti tässä nimenomaisessa seikkailussa on jotain taikaa. Ja jokaisessa arviossani olen myös mankunut, että tämä julkaistaisiin uudestaan. Ja nyt se viimein tapahtui.
Kiitos Egmont! Ja kiitos arvostelukappaleesta. Ette tiedäkään miten onnellinen olen. Niin ja kiitos myös sulle Mirka Ulanto, uudesta suomennoksesta. En nyt kuitenkaan tähän hätään jaksanut lukea Heikki Kaukorannan suomentamaa versiota uudestaan. Sen verran tohkeissani tästä uusintapainatuksesta olin.
Tämähän siis ilmestyi alunperin Suomessa vuonna 1978 Non Stop -lehtien loputtua, ja lehden jälkeen alettiin julkaista näitä kokonaisia sarjakuvia. Edelleen Non Stop -nimikkeen alla.
Kyseisenä vuotena minä olin kuusivuotias ja vasta vähän aikaa sitten oppinut lukemaan. Muistan bonganneeni sen alkuperäisen albumin joltain Kajaanin kioskilta, ja kipaisin ruinaamaan isältäni rahaa siihen. Sain rahat, luin sarjakuvan, ja sitten pelkäsin.
Vähän aiemmin isosiskoni oli pelotellut minua kertomalla vampyyreista. Ja tässähän puhutaan mustapukuisesta naisesta, jota luullaan jopa vampyyriksi. Viikko, ellei jopa kuukausi kaupalla en suostunut nukkumaan ikkuna auki, koska pelkäsin, että joku laittaa sieltä sisään nukutuskaasua, ja sitten tulee vampyyri. Voi lasten mieltä!
No mutta lukekaa tuo kohtaus, ja yhdistäkää siihen kuusivuotiaan ikä ja mielikuvitus, niin ehkä ymmärrätte. Se traumoista. Mutta tämän ko albumin olen lukenut monia monia kertoja, ja nyt siihen oli mukavaa tarttua uudestaan.
Tarina on oikeasti yksi Yokon parhaista, ellei jopa paras. Tässä ei seikkailla avaruudessa eikä matkusteta aikakoneella, mutta tiedettä on kyllä mukana. Tarinan alussa Yoko matkustaa saksalaiseen Rothenburgin pikkukaupunkiin tapaamaan ystäväänsä Ingridiä. Yllättäen Ingrid onkin vuoteen oma. Pian käy ilmi, että tuo pelkäämäni ”vampyyri” käy öisin ottamassa hänestä verta.
Tarina on todella monimutkainen ja yllätyksiä täynnä.
En hirveästi halua sitä avata. Sen verran kerron, että Rothenburgin kaupungin alta paljastuu mielenkiintoinen laboratorio, jossa harrastetaan salamyhkäisiä asioita, jotka liittyvät juurikin tuohon ”elämän rajoilla” olemiseen ja ihmisten geeniperinnän jatkamiseen ja ylläpitämiseen. Kieroilua, tappeluita ja takaa-ajoja. Tuleepa itse Yoko Tsunokin ammutuksi, joka on aika hurjaa verrattuna muihin hänen seikkailuihinsa.
Roger Leloupin taide on yhtä upeaa kuin aina. Hän oli itseasiassa itse käynyt Rothenburgissa valokuvaamassa paikkoja, katuja ja rakennuksia mitä hän tarinassaan käyttää. Yokon ja ”vampyyrin” usean sivun pituinen takaa-ajo kohtaus esittelee kaupunkia upeasti. Rakastan Leloupin pikkutarkkuuta kaikissa yksityiskohdissa.
Jos olet yhtään Yoko Tsuno fani, ja haluat lukea aika paljon rankemman hänen seikkailuistaan, niin tämä on juurikin se.
Kyllä. Tämä on Yoko Tsunon paras kertomus.
Tarina ja taide: Roge Leloup
Suomennos: Mirka Ulanto
Story House Egmont
