Videot

Elokuvat + TV

London has Fallen

Rymistely siirtyy isommille pelikentille Jatko-osa muutaman vuoden takaiseen action-rymistelyyn alkaa lupaavasti, mutta päätyy lopulta pelimäiseen ja turhaan Steven Seagalmaiseen B-luokan ammuskeluun. Englannin pääministeri on kuollut ja kaikki maailman suurimpien maiden johtajat kokoontuvat Lue lisää

Elokuvat + TV

2 yötä aamuun

Kotimainen elokuva yllättää kauniisti Harvemmin tulee poistuttua kotimaisten leffojen näytöksestä kotiin hymy huulilla. Tämän leffan viimeinen kuva kuitenkin syöpyy kauniisti verkkokalvoille. Ja leffa yllättää monella muullakin tavalla positiivisesti. Lue lisää

Elokuvat + TV

Onnenonkija

Simppeli leffa paljastaa karun todellisuuden bloggaamisesta   Pussikaljaelokuvallaan debyyttinsä tehnyt ohjaaja Ville Jankeri hyppää toisessa elokuvassaan blogien ja vlogien maailmaan nuoren ja kauniin bloggaaja Marjan (Minka Kuustonen) silmin. Kevään kotimaisista elokuvista tämä leffa Lue lisää

Elokuvat + TV

Knight of Cups

Laahaava ja tekotaiteellinen elokuva puuduttaa jo alkumetreillänsä Ohjaaja, jonka uralle on osunut pitkän uran varrella muutama hitti, on nyt vanhoilla päivillään siirtynyt kunnon chillailuun ja tekotaiteellisuuteen. Terrence Malick on onnistunut saamaan Lue lisää

Elokuvat + TV

Kung-Fu Panda III

Laadukasta animaatiota perinteisillä opeilla. Kahdeksan vuotta ensimmäinen elokuvan ja viisi vuotta, ei niin hyvän jatko-osan jälkeen leffasarjan kolmas osa pääsee taas oikeuksiinsa. Perinteinen tarina saa rinnalleen hyvännäköisen ja Lue lisää

Elokuvat + TV

Katseeseen kätketty

Pitkästä aikaa kunnollinen trilleri hyvillä näyttelijöillä. Trilleri ei elokuvana ole mikään helppo laji. Se vaatii ainakin hyvän käsikirjoituksen, muutaman hyvän näyttelijän ja yleensä jouhevan ohjauksen. Vaarana Lue lisää

Elokuvat + TV

Hail, Caesar!

Pienen pirullinen komedia ei nouse ihan siivilleen   Coenin veljekset Ethan ja Joel ovat jo kolmisen vuosikymmentä viihdyttäneet elokuvayleisöä. Välillä onnistuen täydellisesti, välillä eivät niinkään onnistuen. Varmasti tällekin Lue lisää

Elokuvat + TV

Äkkilähtö

Suomalainen komediallinen roadmovie toimii yllättävän hyvin   Tiina Lymi tupsahti tietoisuuteemme vuonna 1993 elokuvasta Akvaariorakkaus. Monien tv- ja teatteriroolien jälkeen hän debytoi nyt pitkällä elokuvalla ja täytyy myöntää, Lue lisää

Elokuvat + TV

Room

Loistava elokuva kipeästä aiheesta Nyt on kyllä myönnettävä, että jo nyt alkuvuodesta, tässä parissa kuussa on tullut niin monta huikean hienoa elokuvaa, että paremmuusjärjestykseen laittaminen on täysin mahdotonta. TäLue lisää