John Wick: Chapter 2

 John Wick: Chapter 2

JW2_D16_0050.cr2


Elokuva, josta ei ole peliä, ei voisi pelimäisemmäksi mennä


Kerrankin elokuva, jonka jatko-osa on parempi, kuin ensimmäinen. Tätä tapahtuu liian harvoin. Ensimmäinen John Wick -elokuva oli suorastaan aivotonta ampumista, kaahailua ja väkivaltaa. Nyt kakkososaan on saatu mukaan jopa juonikin. Jopa ihan hyvä sellainen. Se on kyllä plussaa.

John Wickiä ketutti ensimmäisessä osassa, se että vaimo on delannut ja venäjäläismafia kiusaa. Sitten varastetaan hänen auto ja koirakin tapetaan. Siinäpä ensimmäinen elokuva tiivistettynä.

Bang, bang, crash, crash

Kakkoselokuva alkaa suht samoilta merkeillä: Venäjän mafia laitetaan latteaksi auton romuuttamiskohtauksessa. Mutta sitten päästäänkin tarinaan, joka on oikeasti mielenkiintoinen ja hyvä. Nämä kirjoittajat ovat pleikkaripelinsä pelanneet. Koska käsikirjoitus on juurikin sitä: katsoja katsoo peliä!

Wick joutuu palkkatappajajärjestönsä vuoksi pelimäisesti uuteen verivalan vannottamaan tehtävään, joka taas tuo uuden velvotteen, joka tuo hänen peräänsä uuden vihollisen, joka taas tuo uuden velvotteen, joka tuo hänen peräänsä uusia vihollisia…

Leffa toistaa pelityyppisesti itseään. Sen takia sen on tuore ja mielenkiintoinen ja pleikkarisukupolvelle tuttua. Mutta se, miten se tällä kertaa toteutetaan, on groteskin häiritsevää.

Juoni kulkee pätkittäin: tarina (hyvä), action (ammu/tapa), tarina (mainio), action (ammu,piilota ase/tapa), nautittavaa mäiskettä. Juoni on NIIN pelimaailmasta kaapattua, että se on jopa leffaan kaapattuna jännittävää! Näen ehkä vielä unissani Keanu Reavesin hahmon juoksemassa ja ampumassa vastustajia joka nurkan ja kivimuurin takaa.

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää