Mustanaamio: Kaksoisolento & Karpaattien vampyyri

Koonnut ja taittanut: Petri Aarnio
Tarinat: Ulf Grandberg
Suurin osa kuvituksesta: Jaime Vallvé
Story House Egmont

Mainiot kokoelmat Mustanaamion seikkailuja

Kiitokset Petri Aarniolle, kun hän on lähtenyt toimittamaan nämä kaksi loistavaa pakettia Mustanaamion hyvinkin erilaisia seikkailuja. Kumpikin kirja on mustavalkoinen. Toki alkuperäisiä kansikuvia voi väleissä ihailla värillisinä. Sivuja opuksista löytyy kumpaisestakin 118. ja tarinoita on yhteensä kahdeksan kappaletta. Ensimmäisessä mukana Ulf Granbergin haastattelu ja toisessa hieman kuvittaja pohjustusta ja muutama sana Jaime Vallvésta

Mustanaamio – Kaksoisolento

Ensimmäisessä tarinassa Mustanaamio kohtaa paroni Corbeaun johtaman rikollisliigan Varisryhmän vanhassa linnassa. Varisten kosto on Ulf Granbergin ensimmäinen koskaan kirjoittama Mustanaamio tarina. Itse hän sanoo, ettei ole stoorista kovinkaan ylpeä. Viihdyttävä se kuitenkin on. Mustanaamio mm yritetään hukuttaa hitaasti viinillä täyttyvään viintynnyriin. Ja lopussa paha saa karmean loppunsa.

Toinen tarina on mielenkiintoinen. Siinä sankarimme alter ego varastetaan ja rikollinen rellestävä vale Mustanaamio aiheuttaa pahuuksia eri viidakkoheimojen luona. Kunnes tietenkin käydään ottelu oikean ja väärän naamiosankarin välillä. Tässäkin tarinassa on suht raaka loppu.

Kolmas tarina onkin mielenkiintoinen. Siinä hypätään vuoteen 1757 kun 11. Mustanaamio on kohdannut Renata vaimonsa. Matkalla Bengaliin merirosvot kuitenkin hyökkäävät laivaan ja tuoreiden rakastavaisten tiet eroavat. Tarina on hyvin pitkälti myös Renatan tarina orjakauppiaiden kynsissä. Lopulta rakkaus voittaa ja pari löytää toisensa. Ja onpahan vankeudessa syntynyt myös 12. Mustanaamio. Tykkään Jaime Vallvén piirostyylistä. Paljon valoa ja varjoa. 

Viimeinen tarina hyppää vuoteen 1936. Mustanaamio joutuu syyttömänä vangiksi Pirunsaarelle. Granberg kertookin kirjoittaneensa tämän tarinan mukaelmana Papillon elokuvalle. Saarella Mustanaamio joutuu mm viettämään puoli vuotta eristyssellissä. Eikä ystävän ja Mustanaamion pako saareltakaan ole helppo. Mukana haita, krokotiileja ja käärmeitä. 

Mustanaamio – Karpaattien vampyyri

Tämän tarinakokonaisuuden aloittaa kertomus, jossa sankarimme saa kutsun Englannin syrjäseuduille. Täällä hän saa mahdollisuuden tulla yhdeksi pyöreän pöydän ritareista. Salaperäisiä vastustajia ja tehtäviä. Onko tarina totta vai unta?

Seuraavaksi hyppääme 17. mustanaamion saappaisiin vuoteen 1875. Vacul-linnassa kohdataan ihka oikea vampyyri. Tämä tarina voisi hyvinkin olla Shokki lehdestä.

Kolmas tarina vie meidät aavikkolinnaan Jerusalemin itäpuolelle. Mustanaamion Diana vaimo on paikalla argeologisissa hommissa. Yhdessä meedion avulla Mustanaamio matkaa ajassa taaksepäin jakamaan oikeutta, ja lopulta aarrekin löydetään.

Viimeinen neljäs tarina on suoraa jatkoa edelliselle. Diana ja Mustanaamio palaavat vielä aavikkolinnalle ja taas päädytään menneisyyteen. Roomalaisia, Caesar ja Mustanaamion esi-isä temmeltävät mukana juonikuvioissa. 

Kirjat ovat täysin erilaiset. Voi valita tykkääkö maanläheisemmästä meiningistä vai kaipaako mausteeksi hieman yliluonnollisuutta? Sinänsähän on selvää, että vaikka kiperiä tilanteita matkalle mahtuu Kit Walker eli Mustanaamio kukistaa lopuksi pahan ja hyvä voittaa. Kummastakin löytyy muutama loistava stoori ja muutama hyvä. Yhtään tylsää tarinaa ei ole mukaan valikoitunut.

Ulf Granberg on ollut keksimässä tarinoita yhdessä muiden käsikirjoittajien ja kuvittajien kanssa. Tarinat rönsyilevät hauskasti hieman joka suuntaan. On nykyhetkeä ja menneisyyttä. Perus roistoja ja haamuja.

Kaksoisolento albumin kolmannessa tarinassa mainitsen ensimmäisen kerran Jaime Vallvén. Siinä jo kiinnitin huomiota hänen loistavaan piirostyyliinsä. Karpaattien vampyyri kokoelmahan on sitten kokonaan Vallvén omintakeista ja kaunista piirostyötä.

Suurin osa tarinoista on jo aiemmin julkaistu Suomessa Mustanaamio lehdissä. Kaksoisolento-albumin kansilehdessä oleva huomautus kiinnitti huomioni.

Tämän kokoelman tarinat ovat 70-luvulla Pohjoismaissa luotuja sarjakuvia, joiden sisältö ja suomennokset heijastavat omaa aikaansa. Emme ole kuitenkaan ryhtyneet muokkaamaan tai sensuroimaan tarinoita.

Aikaansa peilaavissa tarinoissa saattaa rinta vilahtaa, ja eläimet saattavat hieman kärsiä, kielenkäyttökin välillä saattaa hieman hymähdyttää. Kivat ja mainiot kokoelmat, jotka ovat pakkohankita Mustanaamio-faneille etenkin. 

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää