Final Destination: Bloodlines

Kuolema kulkee suvussa

Muistelin ensin, että tämä uusi Final Destination -leffa tulee vasta kesäkuussa ensi-iltaan. Valmistauduin oman DVD-kokoelmani kanssa nauttimaan edelliset osat rauhassa. Kunnes tajusin. Nyt on sunnuntai, ja ensi-ilta on keskiviikkona! Paniikki, jonka myötä katsoin kaikki viisi osaa yhteen putkeen sen samaisen sunnuntain aikana. Kyllä. Noin reilu 8 tuntia mystisiä kuolemia. Urakka. Antakaa aplodeja!

Final Desdinationin idea on alusta asti ollut hauska: joku näkee näyn, jossa kaikki kuolevat. Sitten perutaan siihen johtava tilanne, jonka jälkeen kuolema haluaa kuitenkin korjata satonsa. 

Tällä meiningillä ollaan leffasarjassa menty jo 25 vuotta. Tosin edellisestä leffasta on yllättäen kulunut jo 11 vuotta. Hämmentävää. Ehkä tarpeeksi hyvää kässäriä ole vain saatu aikaiseksi. 

Noh. Eihän tämäkään juoni nyt mitään tähtitieteen parhautta ole. Mutta se on viihdyttävä ja yllättävän hauska. Splattereineen kaikkineen. 

Pelottava tämä ei ole, mutta sopivan ällöttävä

Uutta tässä on se bloodlines-teema. Eli aloitetaan jostain 60-luvulta ravintolatornista. Tornissahan sitten tapahtuu vaikka mitä: tanssilattianmurtuminen, tulipalo ja romahdus.

Sitten nykyaikana nämä sukupuunmukaiset verisukulaiset saavat kokea karmivan kohtalon. Se juonesta. Sitä kun ei sinänsä ole. Ainoastaan kudelma, miten kukakin kuolee oudosti. 

Elokuvan päähenkilö ja muut henkilöt ovat täysin mitäänsanomattomia. Eli antaa viikatteen vaan heilua. Mihinkään ja keneenkään elokuva ei tarjoa millaistakaan kosketuspintaa. Eli odotellaan vain mielikuvituksellisia kuolemia. 

Tällä kertaa käsikirjoittajatiimi on kyllä pistänyt parastaan. Annetaan vinkkejä ja odotuksia, ja sitten lopulta bumtsikabauwau, asiat yhtyvät ja erilaiset ällöttävät tavat kuolla toteutuvat. Mitään paljastamatta kotikatukävely taustatapahtumineen oli kyllä mahtava. 

Voisin aikasemmille osille kaikkinensa antaa kolmesta neljään tähteä. Hyvin random järjestyksessä. Koska jokaisessa osassa on ollut joku todella inha kuolema. On tukkirekkaa, solariumia ja akupunktiota. Itselleni silloin tällöin painajaisiin nousee telinevoimistelukohtaus.

Tämä oli kiva lisäys sarjaan. Minä tykkään tällaisesta helposta ja kevyestä viihde kind of splatterista. Antaa vaan tulla lisää tähänkin sarjaan.

Tämän kritiikin omistan huikealle Tony Toddille. Tämä oli hänen viimeisimpiä elokuviaan. 

Todd on tunnettu parhaimmiten Candyman-roolistaan, mutta hän valloitti valkokankaat myös draamoissa kuin komedioissakin. Elokuvassa nähdään hyvin kuihtunut näyttelijä. Viimeisiä viedään sinne Hollywood-taivaaseen. Mutta hänen sanansa jäävät varmasti katsojien mieleen. Minä itkin. Eihän kauhuelokuvissa kuulu itkeä? 

Kiitos Tony Todd kaikesta mitä meille annoit 1954–2024. ❤️