Keko Salata: Neuroottinen, dramaattinen, charmikas
Pisteet
4.5Arvio

Vai sittenkin neuroottinen, traumaattinen, vauhdikas?


En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut levyarviota, mutta nyt oli oikeastaan pakko päästä tästä purkamaan tekstiä, varmaan samoin kuin itse Keko Salatakin kertoo omista traumoista ja kriiseistään? Muistan pari aiemmin julkaistua sinkkua. Vuonna 2015 julkaistut Melkein kuollut. Jälkimmäistä silloin arvostelin Facebook sivuillani kopioksi Indilan biisistä Dernière danse. Mutta eiköhän tuota taustan rytmikuviota ole moni muukin käyttänyt, mutta sinkut jäivät mieleen ja päätyivät soittolistalleni.

Joksikin aikaa unohdin koko heebon, mutta pari päivää sitten huomasin, että  jätkähän on pukannut ääniaalloille ihan kokonaisen lätyllisen kamaa (jo vuosi sitten) ja jopa ihan uuden sinkunkin. Tällä kertaa naamio riisuttuna. Mielenkiinnolla painelin pari päivää kuulokkeet korvilla Keko Salata pääkopassani kumisten.

Ja hyvin se kumiseekin. Taustat ovat taidokkaasti luotuja. Niistä kuulee, että Keko Salata on omalla nimellään, joka on anagrammi taiteilija nimestään (parempi kuin Esko Takala) tuottanut hemmetin monien kovien suomalaisten artistien, hemmetin monta kovaa hittiä vuosien varrella. Nyt on ihan oikea aika lähteä  kokeilemaan omia siipiään. 

Musiikkia on vaikea lokeroida. Se on poppia, räppiä, konemusaa, jopa iskelmähköä, mutta varsinkin uudemmat biisit saavat taustalleen mainiota lattari ja spanish henkeä. Keko Salatan laulutapa ja paljolti koneen läpi vedetty lauluääni varmasti jakaa kuuntelijakuntaa eri leireihin. Minua ääni ja ääntämys pervolla tavalla tykästyttää kovasti.

Sitten päästäänkin ehkä arvioni mielenkiintoisimpaan osioon. Sanoituksiin. Olisipa hyytävän jännittävää päästä kundin pään sisään, tai edes juttelemaan hetki naamatusten. 

Traumoja, ujoutta, neuroottisuuta ja alakuloisuutta. Oikeastaan missään biisissä ei ole mitään iloisuutta. Mutta viis siitä. Suomalaista perus melankoliaa? Mutta sanoituksissa on sen verran vertauskuvia ja hulluutta, että sanoittaja Keko Salata on varmasti älykäs, taiteellinen ja hyvin herkkä, mutta vaikea persoona. Freudilla olisi tässä varmasti varsinainen pähkinä ja tapaus purtavaksi. Toki onhan sanoituksia Keko Salatalle rustannut moni muukin sanoittaja. Eli pitäisikö koko kööri panna lukkojen taakse pehmustettuun selliin? No ei tietenkään, koska tällaisia lyriikoita tarvitaan. 

Välillä sanoitukset ovat jopa lapsellisia jopa hieman humoristisia. Onko nämä oikeasti aina tehty vakavissaan? Jotenkin niistä joistakin tulee mieleen alkuperäisen Hausmyllyn viimeiset vakavasti yritetyt tehdyt levytykset ja sanoitukset. 

Mutta riimittely toimii. Väittäisin, että ihan teiniyleisöä tässä ei kosiskella, eikä ehkä teinejä tämä niinkään kiinnosta. Aikuisemmalle yleisölle tämä ehkä toimii, jos he vaan löytävät tämän.

Monissa biiseissä mennään yksinkertaisilla täytesanoilla, uu laa laa laa laa, tai oma lempparini Boombidibyebye. Joka on ainakin itselleni (vasta) tämän kesän kesähitti. 

Alakuloisuudessaan levy antaa kuitenkin musiikillista energiaa hienoilla rytmeillään. Ja hyviä fiittajia levyltä löytyy myös. Levyltä nousevat omiksi lemppareiksi kaksi, ei ehkä niin myyvintä biisiä. Sinatra biisi kertoo esiintymispelosta, ujosta laulajapojasta ja ahdistuksesta. Oopperallinen kertsi on kaunis kuin taivas. 

Levyn nimikkobiisi Neuroottinen, dramaattinen, charmikas biisi taas kertoo ihmisestä, taitelijasta, jonka pää ja ajatukset menevät itse ihmistä edellä. Tähän biisiin itseni on helppo samaistua. Valitettavasti. 

Suosittelen ottamaan kuunteluun myös reilu kuukausi sitten julkaistu ruman kaunis sinkku Älä sano. Pu pum pum. Pa pam pam. Varmasti jää soimaan tärykalvoille.  Kultaa levy on myynyt. En ihmettele. Mä tykkään koko tuotannosta ihan kybällä. Melankoliaa ja traumoja tai ei, kyllä tässä totuuksia lauotaan. 

Kommentoi

kommenttia